Käpy selän alla

Johdanto

Oppimateriaali on osa Koulujen elokuvaviikkoa, jonka yhteydessä elokuva on katsottavissa joko koulussa tai elokuvateatterissa.

Oppimateriaalin teemoja: uusi aalto, 1960-luku, näytteleminen, nuorisokuvaus, ohjaaja Mikko Niskanen.

Synopsis: Käpy selän alla kertoo neljän kaupunkilaisnuoren kesäisestä telttaretkestä ja kuvaa samalla terävästi aikansa nuorison asenteita. Elokuva on yksi suomalaisen elokuvahistorian merkkipaaluista. Se valmistui studiojärjestelmän romahtamisen jälkeen suomalaisen elokuvan kriisin ollessa pahimmillaan. Se merkitsi käännekohtaa ja toi uusia tuulia ummehtuneeseen elokuvakulttuuriin ja kotimaiseen filmituotantoon. 

Oppimateriaali on suunnattu lukiolaisille ja soveltuvin osin 8.-9. -luokkalaisille.

Oppimateriaalin on laatinut FM Marjo Kovanen. 
 
Oppimateriaalin on tuottanut Koulukino.

Oppimateriaali on myös osa Suomalainen näytelmäelokuva 100 vuotta -pakettia. Tutustukaa myös tieto-osuuteen kotimaisen elokuvan historiasta ja tulevaisuudesta!

Onnea edelleen elinvoimaiselle kotimaiselle elokuvalle satavuotisen taipaleen johdosta! Tänä vuonna viettää merkkipäiväänsä myös Suomen elokuva-arkisto, jonka taival on kestänyt jo puoli vuosisataa. Tästä suomalaisen elokuvakulttuurin ja perinnön tärkeästä vaalijasta oli huomattavaa apua myös tämän oppimateriaalin laatimisessa. Apuna ja inspiraation lähteenä oli myös Taidemuseo Tennispalatsin Tähdet kertovat -näyttely.
 
Oppimateriaali on julkaistu vuonna 2007. Linkit on tarkistettu 12.4.2018.

 

Materiaaliin liittyvät elokuvat

Käpy selän alla

Ohjaaja: Mikko Niskanen

Maa: Suomi Vuosi: 1966

Kesto: 89min Ikäraja: 12

Levittäjä: Kansallinen audiovisuaalinen instituutti (yhteyshenkilö: Tommi Partanen)

Näyttelijät:
Kristiina Halkola, Kirsti Wallasvaara, Pekka Autiovuori, Eero Melasniemi, Anneli Sauli


Neljän kaupunkilaisnuoren telttaretkestä kertova Käpy selän alla nosti pintaan 1960-luvun puolivälin opiskelijanuorison asenteet ja tuntemukset ja muotoili ne tavalla josta nuoriso saattoi tunnistaa itsensä.

Oppimateriaalit ja elokuvat Sopivan elokuvan valitseminen Elokuvateatterien ja levittäjien yhteystietoja Koulukinonäytännön järjestäminen elokuvateatterissa Ohjeita elokuvan katsomiseen koulussa