Big Game

Opettajalle

Kun suunnittelet vieväsi oman luokkasi elokuviin tai ajattelet näyttäväsi oppilaillesi elokuvan, ensimmäisenä ei tulisi mieleen näyttää perinteistä toimintaelokuvaa. Big Game on energinen, viihdyttävä ja jokseenkin klassinen kehityskertomus nuoresta pojasta. Elokuva tarjoaa nuorelle samaistumiskohteita sekä paljon naurua osuvan huumorinsa ansiosta ja on osa nuorten kulttuuria.

Tällä oppimateriaalipaketilla monet tärkeät teemat esimerkiksi ajattelun taitojen ja monilukutaidon osalta tulevat opiskeltua innostavasti ja motivoivasti perustuen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin.

Ajattelu ja oppimaan oppiminen

Oppimateriaali kannustaa oppilasta perustelemaan omia näkemyksiään sekä luottamaan itseensä omien ajatustensa esiintuomisessa. Tässä oppimateriaalissa korostuvat juuri oppilaan koulun ulkopuolella keräämä osaaminen ja tieto, joita oppilas joutuu soveltamaan koulutyössä. Oppimateriaali kehittää oppilaan havaintoherkkyyttä sekä asioiden tutkimista monipuolisesti erilaisista näkökulmista. Tehtävät kannustavat oppilasta asioiden keskinäisten yhteyksien ja vuorovaikutussuhteiden huomaamiseen.

Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu

Oppimateriaali ohjaa oppilasta tunnistamaan ympäristön kulttuurisia viestejä sekä oppilas oppii analysoimaan monipuolisesti mediaympäristöä. Oppimateriaali tarjoaa oppilaalle mahdollisuuden kokea ja tulkita taidetta, kulttuuria ja kulttuuriperintöä. Oppilaan itseilmaisun kehittymiselle annetaan myös tilaa.

Monilukutaito

Oppimateriaali vahvistaa oppilaan monilukutaitoa erilaisten tekstien avulla. Tehtävät vahvistavat oppilaan analyyttistä, kriittistä ja kulttuurista lukutaitoa. Oppilas tuottaa, tulkitsee ja välittää tietoa tehtäviä tehdessään. Oppimateriaalin avulla kehitetään myös oppilaan kuvanlukutaitoa. Oppilas tutustuu erilaisiin viestinnän ja vaikuttamisen keinoihin.

Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen

Oppilas oppii oma-aloitteisesti käyttämään tieto- ja viestintäteknologiaa tehtävissä suoriutuakseen sekä joutuu valitsemaan itsenäisesti itselleen sopivia työtapoja. Tehtävien avulla tarjotaan mahdollisuus monipuoliseen tiedon hankintaan ja tuottamiseen.

Työelämätaidot ja yrittäjyys

Oppilas tutustuu tehtävien avulla yhden ammatin, kriitikon, toimenkuvaan ja työhön.

Elokuvasta voi tilata koulukinonäytännön elokuvateatteriin.

Materiaaliin liittyvät elokuvat

Big Game

(Big Game)

Ohjaaja: Jalmari Helander

Maa: Suomi Vuosi: 2015

Kesto: 90min Ikäraja: 12

Levittäjä: Nordisk Film

Näyttelijät:
Samuel L. Jackson, Onni Tommila, Ray Stevenson, Felicity Huffman, Jim Broadbent, Victor Garber, Ted Levine


Oppimateriaalit ja elokuvat Sopivan elokuvan valitseminen Elokuvateatterien ja levittäjien yhteystietoja Koulukinonäytännön järjestäminen elokuvateatterissa Ohjeita elokuvan katsomiseen koulussa