Cloudboy

Erilaiset perheet

On olemassa monenlaisia perheitä. Ydinperheestä puhutaan yleensä silloin, kun perheeseen kuuluvat vanhemmat ja lapset. Esimerkiksi eron tai kuoleman seurauksena syntyy yksinhuoltajaperhe, joissa on toinen vanhemmista ja lapset. Uusperheeksi kutsutaan perhettä, jossa oman vanhemman lisäksi on isä- tai äitipuoli ja usein myös sisarpuolia. Sateenkaariperhe tarkoittaa nais- tai miesparien muodostamaa lapsiperhettä. Oman perheensä muodostavat myös sijaisperheet, joissa vanhemmat huolehtivat toisten ihmisten lapsista sekä adoptioperheet, joissa vanhemmat ovat adoptoineet lapsensa. Joskus lapset asuvat isovanhempien tai muiden sukulaisten luona ja muodostavat heidän kanssaan perheen. Jotkut voivat kokea ystävänsä perheekseen. Lähde: MLL Nuortennetti

1. Mitä mieltä olet, voiko ystävä tai lemmikkieläin olla osa perhettä? Kerro parillesi.

2. Minkälaisia perheitä on olemassa? Ideoi neljä erilaista perhettä parisi kanssa. Ketä perheenjäseniä siihen kuuluu? Kirjoittakaa lyhyt kuvaus jokaisesta perheestä sekä piirtäkää halutessanne perheet.

3. Palauta mieleesi Niilaksen perhe. Ketä Niilas koki kuuluvansa perheeseensä? Muuttuiko hänen tunteensa asiasta elokuvan alussa ja lopussa?

4. Muistele yhdessä parisi kanssa katsomianne elokuvia ja lukemianne kirjoja. Mitä perheitä muistatte niistä? Perheet voivat olla hullunkurisia, outoja tai ihan tavallisia. Olkaa valmiita esittelemään ainakin yksi perhe muulle luokalle.

5. Keitä sinun perheeseesi kuuluu? Piirrä oman perheesi sukupuu tai perhesuhteet paperille.

6. Olet pohtinut nyt paljon erilaisia perheitä ja omaa perhettäsi. Oli perhe sitten minkälainen tahansa, niitä yhdistävät tietyt asiat. Perheeseen kuuluvat pitävät huolta toisistaan, jakavat asioita ja tekevät juttuja yhdessä. Se ei kuitenkaan ole aivan kattava perheen määritelmä. Miten sinä selittäisit, mitä perhe tarkoittaa? Yritä selittää sana perhe mahdollisimman lyhyesti parillesi.

7. Elokuvassa Niilaksen perhettä Belgiassa kutsuttaisiin yksinhuoltajaperheeksi, koska Niilaksen isä oli ainoana aikuisena vastuussa Niilaksesta. Pohjois-Ruotsissa puolestaan Niilaksen perhettä kutsuttaisiin uusperheeksi. Uusperhe tarkoittaa perhettä, jossa aikuiset perustavat parisuhteen ja heidän molempien perheet liitetään yhteen. Niilaksen äiti asuu uuden miehensä Samin, Samin lapsen Sunnàn ja heidän yhteisen lapsensa Pontuksen kanssa Lapissa ja Niilas on vielä osana perhettä. Osaatko kertoa, mitä tarkoittavat sanat ydinperhe, sateenkaariperhe, suurperhe ja perhemuodostelma? Ota selvää sanoista parisi kanssa käyttäen apuna internetiä.

8. Perheitä on erilaisia. Se, ketä perheeseen kuuluu, ei määritä sitä, onko perhe onnellinen tai onneton. Mistä aineksista muodostuu onnellinen perhe? Kirjoittakaa ryhmässä käsitekartta aiheesta. Kirjoittakaa käsitekartan keskelle Onnellinen perhe ja ideoikaa ympärille asioita, jotka mielestänne liittyvät onnelliseen perheeseen.

Elokuvasta voi tilata koulukinonäytännön elokuvateatteriin.

Materiaaliin liittyvät elokuvat

Cloudboy

(Coudboy )

Ohjaaja: Meikeminne Clinckspoor

Maa: Belgia, Ruotsi, Norja, Alankomaat Vuosi: 2017

Kesto: 78min Ikäraja: 7

Levittäjä: Oy Kinoscreen Illusion ltd

Näyttelijät:
Daan Roofthooft, Ayla Gáren Audhild Nutti, Joakim Trä-gårdh, Sara Sommerfeld


Niilas on asunut isänsä kanssa Belgiassa niin kauan kuin hän muistaa. Vanhemmat ovat nyt päättäneet, että hänen pitää kesällä vierailla äitinsä ja hänen uuden perheensä luona Lapissa. Lapissa elämä on täysin erilaista ja aluksi Niilas ei viihdy ollenkaan. Mutta porojen vasat on merkittävä ja kaikkien on autettava. Kun yksi vasoista karkaa, Niilas saa näyttää että hänkin osaa jotain ja kesästä tuleekin hänen elämänsä suurin seikkailu.

Oppimateriaalit ja elokuvat Sopivan elokuvan valitseminen Elokuvateatterien ja levittäjien yhteystietoja Koulukinonäytännön järjestäminen elokuvateatterissa Ohjeita elokuvan katsomiseen koulussa