Suvi-Tuuli Teerinkoski ja Linda Manelius. Kuva: Silva Mysterium Oy
Suvi-Tuuli Teerinkoski ja Linda Manelius. Kuva: Silva Mysterium Oy

Diva of Finland

Kiusaaminen ja ystävyys

Elokuvan nimi Diva of Finland viittaa sekä elokuvassa nähtävään fiktiiviseen reality-ohjelmaan että Hennan kateuteen Siljaa kohtaan. Elokuvan ohjaaja ja käsikirjoittaja Maria Veijalainen selittää elokuvaa näin:

Diva of Finland perustuu omiin ja läheisteni havaintoihin vaivihkaisista ja taitavasti peitellyistä valtasuhteista.”
”Useimmiten tytöt itse kokevat, että yhdellä kertaa voi olla vain yksi ylitse muiden, kuningatar. La Diva.”
(Elokuvan lehdistömateriaali)

Kun Henna ja Silja tapaavat elokuvassa ensimmäisen kerran, he ystävystyvät. Hennan kaverit Iris ja Ii alkavat kuitenkin välittömästi ihailemaan Siljaa, ja Hennan kateus leimahtaa, sillä Hennan paikka kaverijoukon johtajana on uhattu. Henna jättääkin Siljan kutsumatta synttäreillensä, toivoen että uusi tyttö unohtuisi kavereiden mielestä.

Uudenvuodenbileiden jälkeen Iris ja Ii alkavat puhumaan Siljasta pahaa tämän selän takana. He myös alkavat välttelemään Siljaa, eivätkä suostu kertomaan miksi ovat vihaisia tälle. Lopulta kiusaaminen pahenee, ja saa tytöt jopa tappelemaan. Henna ei osallistu kiusaamiseen, mutta hän ei myöskään auta Siljaa.

Lopulta kuitenkin Silja ja Henna ystävystyvät musiikin kautta, kun he tekevät yhdessä laulua Siljan huoneessa. Lopussa Henna pitää Siljan puolia kotibileissä, jossa Siljan videota pilkataan, ja hän ajaa heidät Diva of Finlandin koe-esiintymisiin.

Hennasta ja Siljasta tulee siis lopulta ystäviä kateudesta ja kiusaamisesta huolimatta, kun he löytävät yhteisen kiinnostuksen kohteen musiikista. Lopulta he myös päättävät toimia itsenäisesti välittämättä muiden mielipiteistä tai suosiosta, eikä kumpikaan heistä ole ystävyyssuhteen ”diiva”.

Tehtäviä

1. Populaarikulttuurissa, kuten elokuvissa, kirjoissa ja televisiosarjoissa tyttöporukoilla on usein selkeä johtaja tai ”diiva”. Mitä esimerkkejä keksit?

2. Tutustukaa MLL:n Nuortennetin epäsuoran ja suoran kiusaamisen määritelmiin. Millaista suoraa ja epäsuoraa kiusaamista elokuvassa tapahtuu?

3. Pohtikaa Hennan käytöstä käyttäen MLL:n Nuortennetin materiaaleja tukena. Onko Hennan käytös kiusaamista?

4. Mitä koe-esiintymisessä käyminen tarkoittaa tyttöjen ystävyyden kannalta? Miksi Henna päättää hakea Siljan ja mennä koe-esiintymiseen?

5. Lukekaa Ylen uutinen Yubo-sovelluksesta, joka on tarkoitettu 13-17 -vuotiaille nuorille kaverin löytämiseen. Miten uusien kavereiden löytäminen netin kautta eroaa siitä, että kavereita löytää esimerkiksi koulun tai harrastusten kautta? Ylen uutinen nostaa esiin sovelluksen hyviä ja huonoja puolia. Mitä mieltä olette niistä? Miten muuttaisitte sovellusta?

 

 

Elokuvasta voi tilata koulukinonäytännön elokuvateatteriin.

Materiaaliin liittyvät elokuvat

Diva of Finland

(Diva of Finland )

Ohjaaja: Maria Veijalainen

Maa: Suomi Vuosi: 2019

Kesto: 91min Ikäraja: 12

Levittäjä: SF Studios

Näyttelijät:
Suvi-Tuuli Teerinkoski, Linda Manelius, Jutta Myllykoski, Sonja Sippala, Lauri Tilkanen, Meri Nenonen ja Mikko Neuvonen


Draamaa ja komediaa yhdistävä nuortenelokuva tyttöjen luovasta energiasta sekä sitä rajoittavasta kateudesta.

Oppimateriaalit ja elokuvat Sopivan elokuvan valitseminen Elokuvateatterien ja levittäjien yhteystietoja Koulukinonäytännön järjestäminen elokuvateatterissa Ohjeita elokuvan katsomiseen koulussa