Kuva: Sami Kuokkanen / Tekele Productions
Kuva: Sami Kuokkanen / Tekele Productions

Eden

Kuvaus ja kuvanlukutaito

1. Elokuvassa on useita kohtauksia, joissa henkilöhahmoista saa tietoa ilman dialogia eli puhetta. Muistelkaa tällaisia kohtauksia. Millä tavoin esimerkiksi Jennan kokemaa syyllisyyttä ja jännitystä kuvataan sanattomasti elokuvassa? Kiinnitä huomiota kehonkieleen, kasvonilmeisiin, puvustukseen, maskeeraukseen jne.

  • Katsokaa alla oleva kohtaus, miten Panun tunnetilat ilmenevät kohtauksessa?

2. Valitkaa yksi elokuvan still-kuvista tästä liitteestä. Tarkastelkaa kuvaa ja keskustelkaa siitä. Pohtikaa seuraavia kysymyksiä: Mitä kuvassa tapahtuu? Millainen tunnelma kuvassa on? Mitä kuvan henkilöt voisivat ajatella? Miten kuva on rajattu? Mitä on kuvattuna etualalla, mitä taka-alalla? Millainen valaistus kuvassa on? Mistä kuvakulmasta se on otettu?

3. Elokuvassa kuullaan suomalaisen Babel-yhtyeen elektropoppia. Yhtyeen Facebook-sivuilla musiikkia kuvaillaan näin: ”Babel esittää unenomaista indietä, joka luo maailman jonne paeta.”

  • Miksi ohjaaja oli valinnut juuri tämänkaltaista musiikkia elokuvaansa? Mikä oli mielestäsi vaikuttavin kohtaus, jossa musiikkia oli käytetty? Keksi useampi adjektiivi kuvailemaan tunnelmaa, joka musiikin avulla syntyi. Vertailtaa lopuksi adjektiivilistojanne.

4. Millaisia kameran liikkeitä elokuvassa oli vai oliko niitä? Millaista tunnelmaa kameran liikkeet ja kamerakulmat loivat?

5. Kuvaustehtävä

  • Muistelkaa tai katselkaa uudestaan kohtausta, jossa näytetään rippileiriläisiä nukkumassa sängyissään. Huomatkaa, että kohtaus on kuvattu yhdellä pitkällä otolla eli kamera-ajolla ilman että väliin on leikattu muita kuvia.

Harjoitellaan tekemään oma kamera-ajo

  • Valitkaa jokin tila ja olkaa vuoron perään kuvaajia ja tilassa toimivia hahmoja. Kuvaaja kuvaa kamera-ajon esimerkiksi kännykkäkameralla. Ladatkaa videointinne esimerkiksi Google Driveen ja katsokaa ne yhdessä luokassa. Pohtikaa kuvauskokemusta.
  • Mitä on tärkeää ottaa huomioon, kun liikkuu kameran kanssa?
  • Miten kuvan saa pysymään terävänä ja tasaisena, niin että katsojaa ei pyörrytä?
  • Kokeilkaa erilaisia nopeuksia. Mitä tapahtuu jos lisäätte kuvaan musiikkia, kertojanäänen tai ääniefektejä?
Elokuvasta voi tilata koulukinonäytännön elokuvateatteriin.

Materiaaliin liittyvät elokuvat

Eden

(Eden)

Ohjaaja: Ulla Heikkilä

Maa: Suomi Vuosi: 2020

Kesto: 93min Ikäraja: 7

Levittäjä: Nordisk Film

Näyttelijät:
Aamu Milonoff, Linnea Skog, Bruno Baer, Amos Brotherus, Jere Ristseppä, Satu Tuuli Karhu, Tommi Korpela, Irina Pulkka


Ulla Heikkilän ohjaama ja käsikirjoittama elokuva aikuistumisesta, vapaudesta ja suurista tunteista.

Oppimateriaalit ja elokuvat Sopivan elokuvan valitseminen Elokuvateatterien ja levittäjien yhteystietoja Koulukinonäytännön järjestäminen elokuvateatterissa Ohjeita elokuvan katsomiseen koulussa