Green Book

Sorron intersektionaalisuudesta

Elokuvassa eräässä kohtauksessa viitataan lyhyesti Donin homoseksuaalisuuteen*. Hahmo siis kuuluu kahteen sorrettuun ihmisryhmään.

(Sorron) intersektionaalisuudella tarkoitetaan eri sorron muotojen päällekkäisyyksiä ja risteymiä. Intersektionaalinen feminismi, joka on tehnyt termiä tunnetuksi pyrkii ottamaan huomioon sorron eri muodot, kuten esimerkiksi rasismin ja homofobian, pelkän naisiin kohdistuvan sorron sijaan.

Tonyn puhe siitä kuinka hän on omasta mielestään köyhänä valkoisena mustempi kuin rikas musta Don on myös mielenkiintoinen. Tony on varsinaisessa lausunnossaan väärässä, sillä valkoisena hänellä ei yksinkertaisesti voi olla omakohtaista kokemusta mustien kokemasta sorrosta, mutta hänen huomionsa siitä, että köyhänä hänellä on paikoin enemmän yhteistä useimpien mustien kanssa kuin rikkaalla Donilla, on oikea mitä tulee varallisuuteen etuoikeuksien ja mahdollisuuksien lähteenä.

Etuoikeudet ja etuoikeuksien tunnustaminen ovat asioita, jotka liittyvät kiinteästi sorron intersektionaalisuuden ajatukseen. Etuoikeuksien huomioiminen on tavallaan sorron eri muotojen huomioimisen vastapari.

* Aikalaiset spekuloivat Don Shirleyn mahdollisesta homoseksuaalisuudesta, mutta hän ei koskaan itse tullut asiaan suhteen kaapista.

1. Tutustukaa tarkemmin interseksektionaaliseen feminismiin ja siihen mitä intersektionaalisen feminismin yhteydessä tarkoitetaan etuoikeuksilla.
Esimerkiksi seuraavat kirjoitukset avaavat näitä aiheita hyvin:

Kansan Uutisten Feministipistoja -blogi: Pillufeminismin loppu

Vihreän Langan Feministiblogi: Valkoisen feminismin myrkyllisyydestä

Poliittisen historian jatko-opiskellijan mietteitä: Tiedostamattomat etuoikeudet nakertavat empatiaa ja solidaarisuutta

Voitte esimerkiksi käsitellä kirjoituksia ryhmissä tehtävien tiivistelmien kautta.

2.  Jos Tony olisi kirjoittanut jossain kirjeessään kotiin huomioitaan rasismista, mitä hän olisi sanonut? Ottakaa huomioon, että Don auttoi Tonya kirjeiden muotoilussa, joten teksti olisi syntynyt jonkinlaisessa näiden kahden keskustelussa ja vuorovaikutuksessa. Muotoilkaa lyhyitä tekstejä yksin tai ryhmissä. Teksteissä voidaan käsitellä myös sortoa yleisesti ja tehdä huomioita etuoikeuksista.

Elokuvasta voi tilata koulukinonäytännön elokuvateatteriin.

Materiaaliin liittyvät elokuvat

Green Book

(Green Book)

Ohjaaja: Peter Farrelly

Maa: Yhdysvallat Vuosi: 2018

Kesto: 130min Ikäraja: 12

Levittäjä: Nordisk Film

Näyttelijät:
Viggo Mortensen, Mahershala Ali, Linda Cardellini, Sebastian Maniscalco, Dimiter D. Marinov, P.J. Byrne


Green Book kertoo tosiystävyydestä, joka ylittää 1960-luvun alun rotuun ja yhteiskuntaluokkaan liittyvät rajoitteet.

Oppimateriaalit ja elokuvat Sopivan elokuvan valitseminen Elokuvateatterien ja levittäjien yhteystietoja Koulukinonäytännön järjestäminen elokuvateatterissa Ohjeita elokuvan katsomiseen koulussa