Häätanssi

Johdanto

Oppimateriaalin teemat: Naisten asema ja naisiin kohdistuva väkivalta ihmisoikeuspoliittisena käsitteenä, väkivallan seuraukset; köyhyyden, osattomuuden ja paperittomuuden seuraukset yksilölle.

Synopsis: Häätanssi-dokumenttielokuva kertoo marokkolaisen maalaistytön Hindin elämästä yhteiskunnan marginaalissa. Häätanssi on tarina yksilöstä, jonka ihmisarvoa ja oikeuksia on loukattu monin tavoin. Dokumentin päähenkilö Hind kokee seksuaalista, fyysistä, psyykkistä että rakenteellista väkivaltaa elämänsä aikana. Elokuvassa katsojan arvioitavaksi jää, mikä vaikutus koetulla väkivallalla on Hindin käyttäytymiseen, odotuksiin ja toiveisiin.

Hind raiskataan 15-vuotiaana, jonka seurauksena hän lähtee omasta lapsuuskodistaan ja ajautuu halveksittuun häätanssijan ammattiin. Hindin raiskannutta miestä ei rangaista. Asianmukaisen hoidon ja ymmärryksen sijaan hän joutuu jättämään perheensä, koska kokee henkensä uhatuksi tuottaessaan häpeää perheelle. Hind ei voi nauttia kansalaisoikeuksistaan, sillä hänellä ei ole henkilöllisyyspapereita. Hind ei myöskään saa tukea vanhemmuuteensa tai ylipäätään elämänhallintaansa.

Oppimateriaali on suunnattu yläkoulun 9. luokille, lukioon ja ammatillisiin oppilaitoksiin.

Oppimateriaalin on laatinut Amnestyn Suomen osaston asiantuntija Pia Puu Oksanen yhdessä Amnestyn Joku raja! –verkoston aktivistien kanssa.

Oppimateriaalin on tuottanut Koulukino.

Elokuvasta voi tilata koulukinonäytännön elokuvateatteriin.

Materiaali on julkaistu vuonna 2013. Linkit on tarkistettu 17.7.2013.

Oppimateriaalin tietopaketit on tarkoitettu taustatiedoksi ja tueksi opettajalle, jotta hän voi valmistella oppilaita ennen elokuvan katsomista sekä käyttää sitä tehtävien ja keskustelujen pohjana oppilaiden kanssa.

Elokuva sijoittuu Marokkoon. Opettajan tietopaketissa vertaillaan naisten aseman kehitystä sekä Marokossa että Suomessa. Oppimateriaalin tavoitteena on synnyttää keskustelua sukupuolten välistä epätasa-arvoa ruokkivista ja ylläpitävistä tekijöistä, niiden yksilöllisistä ja yhteiskunnallisista seurauksista sekä saada oppilaat pohtimaan yksilön ja yhteiskunnan vastuukysymyksiä ja keinoja epätasa-arvon vähentämiseksi.

Teemat, joita Häätanssi-dokumentissa käsitellään, ovat yleismaailmallisia. Köyhyys, naisia syrjivät perinteet ja yhteisön normit, valtion puutteellinen tuki ja lainsäädäntö vaikeuttavat naisten elämää kaikkialla maailmassa. Suosittelemme, että opettaja tutustuu esimerkiksi Amnestyn My body, my rights –kampanjan verkkosivuihin. Sivuilta saa lisätietoa seksuaalioikeuksien loukkauksista ja toteutumisesta ympäri maailman. Sivuilla kerrotaan miten sekä oppilaat että opettajat voivat toimia nuorten seksuaalioikeuksien edistämiseksi.

 

Elokuvasta voi tilata koulukinonäytännön elokuvateatteriin.

Materiaaliin liittyvät elokuvat

Häätanssi

(Häätanssi)

Ohjaaja: Mohamed El Aboudi

Maa: Suomi / Norja Vuosi: 2012

Kesto: 85min Ikäraja: 12

Levittäjä: Pirkanmaan elokuvakeskus

Näyttelijät:
Dokumentti


Kuvaus: Marita Hällfors Äänitys: Anne Tolkkinen Äänisuunnittelu: Martti Turunen Sävellys: Juuso Hannukainen, Mikko Rajala Leikkaus: Erik Andersson Tuotanto Timo Korhonen, Road Movies Ltd Pertti Veijalainen, Illume Oy Venla Hellstedt, Illume Oy

Oppimateriaalit ja elokuvat Sopivan elokuvan valitseminen Elokuvateatterien ja levittäjien yhteystietoja Koulukinonäytännön järjestäminen elokuvateatterissa Ohjeita elokuvan katsomiseen koulussa