If Beale Street Could Talk

Samastuminen tunnetiloihin

Näyttelijöiden ammattitaidon vuoksi heidän kasvonsa pystyvät välittämään vahvoja tunnetiloja verbaalisen puheen jäädessä minimiin. Tähän taitoon Jenkinsin elokuva vahvasti nojaa.

1. Analysoi tarkemmin kahta kohtausta – hetkeä, jolloin Tish kertoo perheelleen raskaudestaan ja hetkeä, jolloin Fonnyn kaveri Daniel (Brian Tyree Henry) kertoo Fonnylle syyttömänä tuomituksi tulemisestaan ja vankilassaolostaan. Kummassakin kohtauksessa elokuva kohdistaa katsojan kaiken huomion näyttelijöiden kasvoihin, jotka välittävät suurta pelon tunnetta. Tishin kasvot kertovat tulevaan kohdistuvasta pelosta, kun taas Danielin kasvot menneeseen kohdistuneesta pelosta. Näissä kohtauksissa elokuva näyttää myös oman voimansa vahvana inhimillisten tunnetilojen kuvaajana. Katsojan keskittyessä näyttelijäsuoritukseen valkokankaalla, hänen kaikki huomionsa kiinnittyy vain ja ainoastaan näyttelijään. Pimeässä elokuvateatterissa muut mahdolliset häiriötekijät ovat poissa. Katsoja pääsee katsomaan ja kuuntelemaan vain ja ainoastaan näyttelijää ja tämän tarinaa. Tavallisessa arkielämässä toiseen ihmiseen keskittyminen on rikkonaisempaa, sillä sekä ympärilläolevat että ihmisen mielessä pyörivät häiriötekijät estävät täydellisen keskittymisen toiseen ihmiseen.

Siddhant Adlakha kirjoittaa: "The worlds these characters create — whether in the form of individual, soul-piercing stares, or moments of burning passion filmed in profile — carry with them the weight of the very history of which Tish constantly speaks. She isn’t just talking about Fonny when she talks of Black men ferried into prisons and made to work as bonded labour, but about her own father, who, along with Fonny’s father, turns to a life of crime just to pay Fonny’s legal fees. She isn’t just talking about the Black men who came before, but the Black men and women who will come after, like her own child, who may have to bear the brunt of a long and cruel legacy imposed on American Blackness. But there is beauty in this legacy, too, wherever those trapped by its walls can find or create it.” (Lähde: Film. Blogging the reel world - Unbow Your Head, Sister: Exploring the Beauty of ‘If Beale Street Could Talk’)

Historian taakka, josta Adlakha kirjoittaa ja joka ruumiillistuu näyttelijäsuorituksessa, tunnetiloja välittävissä näyttelijöiden kasvoissa ja katseissa, viittaa myös monien tunteiden jatkumoon: epätoivoon, vääryyteen, ja pelkoon, joita elokuvan kuvaama musta väestö on joutunut eri vuosikymmeninä kokemaan. Samanaikaisesti nämä tunnetilat näyttelijöiden kasvoissa ja katseissa viittaavat tunnetilojen ajattomuuteen. Katsojan keskittyessä näyttelijään, hän pystyy samastumaan tunnetilaan ja sen syvyyteen tässä ja nyt. Edelleen samastuessaan itse tunnetilaan, se onko näyttelijällä mustat vai valkoiset kasvot, tulee merkityksettömäksi – se, mikä jää jäljellä on puhdas tunnetila itsessään ja kaikessa raakuudessaan. Tämä mahdollistaa ainutlaatuisen samastumisen ja ymmärryksen syvältä viiltävien tunteiden tasolla.

2. Tee parisi kanssa seuraavanlainen harjoitus:
Toinen pareista kirjoittaa minä-muodossa tarinan, joka kertoo koetusta pelosta, ilosta, surusta tai onnellisuudesta. Pari kertoo tarinansa rauhallisessa ja hiljaisessa paikassa, jossa häiriötekijöitä ei ole. Toinen pareista istuu lähellä tarinaa kertovaa paria ja keskittyy vain ja ainoastaan parinsa kasvoihin: eleisiin ja ilmeisiin sekä tarinaan / sanoihin. Tämän jälkeen pari kertoo tarinansa uudelleen meluisassa tilassa (voit lisätä esimerkiksi radion ääntä taustalle). Kuunteleva pari istuu kauemmaksi kuin edellisessä harjoituksessa ja keksii itselleen jonkin pakottavan toiminnan, joka hänen pitää saada valmiiksi (esimerkiksi, kännykästä jonkin tiedon hakeminen) kuunnellessaan parinsa tarinaa.

Vertaa kokemuksia. Millä eri tavoin pystyit eläytymään parisi tarinaan ja sen välittämiin tunnetiloihin tai tunnetilaan eri tilanteissa? Tee harjoitus parisi kanssa uudestaan vaihtaen rooleja.

Elokuvasta voi tilata koulukinonäytännön elokuvateatteriin.

Materiaaliin liittyvät elokuvat

If Beale Street Could Talk

(If Beale Street Could Talk)

Ohjaaja: Barry Jenkins

Maa: Yhdysvallat Vuosi: 2018

Kesto: 119min Ikäraja: 12

Levittäjä: Cinema Mondo

Näyttelijät:
Regina King, KiKi Layne, Stephan James Genret:


1970-luvun Harlemiin sijoittuva kaunis rakkaustarina, joka perustuu James Baldwinin romaaniin ”Jos tämä katu osaisi puhua”. Sen on ohjannut Moonlight-elokuvasta parhaan elokuvan Oscarilla palkittu Barry Jenkins.

Oppimateriaalit ja elokuvat Sopivan elokuvan valitseminen Elokuvateatterien ja levittäjien yhteystietoja Koulukinonäytännön järjestäminen elokuvateatterissa Ohjeita elokuvan katsomiseen koulussa