Ikitie

Jussi Ketolan kohtalo ikitiellä

1. a) Vastatkaa kysymyksiin kirjallisesti yksin, pareittain tai ryhmissä. Käyttäkää hyväksenne kirjallisuus- ja internetlähteitä. Vastauksen voi laatia esimerkiksi miellekarttana, ranskalaisin viivoin tai lyhyenä kirjoitelmana.

  • Miksi Jussi Ketola kyydittiin elokuvan alussa itärajalle?
  • Miksi Jussi Ketola/Kari ei saanut palata vapaasti Neuvostoliitosta Suomeen?

b) Keskustelkaa vastauksistanne luokan kesken.

2. a) Katsokaa uudelleen kaksi elokuvan kohtausta.

Ensimmäisessä kohtauksessa Ville Virtasen esittämä Hill ja Tommi Korpelan esittämä Jussi Ketola/Kari keskustelevat. Toisessa kohtauksessa Hannu-Pekka Björkmanin esittämä Kallonen syyttää Hilliä vakoilijan piilottamisesta Hopeaan.

b) Vastatkaa kohtausten katsomisen jälkeen kysymyksiin.

  • Miksi kyseinen kohtaus oli tärkeä elokuvan juonikokonaisuuden kannalta?
  • Mitä elokuvan päähenkilölle ja muille hahmoille selviää kohtauksessa?
  • Mitä kohtaus kertoo siinä esiintyvien henkilöiden ajatuksista ja luonteesta? Miten nämä asiat tuodaan esille?

Vastatkaa kysymyksiin kirjallisesti tai keskustelemalla aiheesta pienryhmissä.

c) Käykää lopuksi kaikkien vastaukset läpi koko luokan kesken.

 

Elokuvasta voi tilata koulukinonäytännön elokuvateatteriin.

Materiaaliin liittyvät elokuvat

Ikitie

(Ikitie)

Ohjaaja: AJ Annila

Maa: Suomi Vuosi: 2017

Kesto: 103min Ikäraja: 16

Levittäjä: Nordisk Film

Näyttelijät:
Tommi Korpela, Sidse Babett Knudsen, Ville Virtanen, Hannu-Pekka Björkman, Sampo Sarkola


Jussi Ketola haetaan yöllä kotoaan ja kuljetetaan mustien autojen kyydissä itärajan pintaan. Rajalla Ketola aiotaan ampua, mutta hän pääsee livahtamaan murhaajiltaan ja juoksee yli rajan Neuvostoliiton puolelle. Rajan takana Neuvostoliiton valtiollinen poliisi, NKVD, antaa hänelle uuden henkilöllisyyden, työpaikan kolhoosista ja järjestää uuden vaimon. Yhdessä vapaaehtoisesti Karjalaan saapuneiden amerikkalaisten kanssa Ketola rakentaa työläisten paratiisia. Stalinin vainojen myötä paratiisi muuttuu helvetiksi.

Oppimateriaalit ja elokuvat Sopivan elokuvan valitseminen Elokuvateatterien ja levittäjien yhteystietoja Koulukinonäytännön järjestäminen elokuvateatterissa Ohjeita elokuvan katsomiseen koulussa