Ikitie

Lapuan liike ja kyyditykset

Lapuan liike oli suomalainen äärioikeistolainen liike, jonka toiminnan ydinidea oli kommunismin vastustaminen. Liikkeen tunnetuimpia toimintamuotoja olivat vasemmistolaisiin toimijoihin kohdistuneet väkivaltaiset kyyditykset. Kyyditettyjä pahoinpideltiin ja osa kuljetettiin itärajalle, josta he pakenivat Neuvostoliiton puolelle. Liikkeen toiminnan seurauksena kuoli kolme ihmistä.

Lapuan liikkeen kannatus oli suurinta Pohjanmaalla, jossa Jussi Ketola elokuvan alussa asuu. Liike otti vaikutteita eurooppalaisista fasistisista liikkeistä. Lapuan liikkeen johtohahmoa Vihtori Kosolaa kutsuttiinkin "Pohjolan Mussoliiniksi", Italian fasistidiktaattori Benito Mussoliinin mukaan. Lapuan liike muuttui kansanliikkeestä viralliseksi järjestöksi vuonna 1930. Järjestö kuitenkin lakkautettiin epäonnistuneen Mäntsälän kapinan jälkeen vuonna 1932.

1. Lukekaa Anna-Sofia Bernerin artikkeli "Lapuan liikkeen muilutuksissa kuoli kolme ihmistä – liike kuittasi väkivaltaiset sieppaukset ”talonpoikaiseksi leikiksi” (HS, 25.9.2016). Etsikää lisäksi muuta internet- ja kirjallisuusaineistoa Lapuan liikkeestä. Millaisen kuvan liikkeestä saa nykypäivän kirjoitusten valossa? Miksi Lapuan liike mielestänne syntyi? Miksi sen toiminta hyväksyttiin niin laajasti? Voisiko nykyään syntyä vastaavaa liikehdintää. Keskustelkaa aiheesta.

2. Muistelkaa Ikitien alkukohtausta, jossa Lapuan liikkeen miehet tulevat hakemaan Jussi Ketolan kotoaan. Millaisen kuvan Ikitie antaa kyydityksestä? Kirjoittajaa lyhyt kuvaus siitä, millainen tapahtuma kyyditys oli ja millaisin keinoin elokuva sitä kuvasi. Millaisen kuvan kyydityksestä esimerkiksi elokuvan musiikki, valaistus tai näyttelijöiden työ antoi.

Lähteet ja lisätietoa:
Ylikangas, Heikki, Suomen historian solmukohdat, WSOY, 2009.

 

Elokuvasta voi tilata koulukinonäytännön elokuvateatteriin.

Materiaaliin liittyvät elokuvat

Ikitie

(Ikitie)

Ohjaaja: AJ Annila

Maa: Suomi Vuosi: 2017

Kesto: 103min Ikäraja: 16

Levittäjä: Nordisk Film

Näyttelijät:
Tommi Korpela, Sidse Babett Knudsen, Ville Virtanen, Hannu-Pekka Björkman, Sampo Sarkola


Jussi Ketola haetaan yöllä kotoaan ja kuljetetaan mustien autojen kyydissä itärajan pintaan. Rajalla Ketola aiotaan ampua, mutta hän pääsee livahtamaan murhaajiltaan ja juoksee yli rajan Neuvostoliiton puolelle. Rajan takana Neuvostoliiton valtiollinen poliisi, NKVD, antaa hänelle uuden henkilöllisyyden, työpaikan kolhoosista ja järjestää uuden vaimon. Yhdessä vapaaehtoisesti Karjalaan saapuneiden amerikkalaisten kanssa Ketola rakentaa työläisten paratiisia. Stalinin vainojen myötä paratiisi muuttuu helvetiksi.

Oppimateriaalit ja elokuvat Sopivan elokuvan valitseminen Elokuvateatterien ja levittäjien yhteystietoja Koulukinonäytännön järjestäminen elokuvateatterissa Ohjeita elokuvan katsomiseen koulussa