2010-04-19 13:18:29

Ennakkonäytös elokuvasta Vähän kunnioitusta

Opettajilla on nyt ainutlaatuinen tilaisuus viedä oppilaansa katsomaan ennakkoon uutta kotimaista elokuvaa Vähän kunnioitusta. Elokuvan varsinainen ensi-ilta on 11.6.

Ennakkonäytös järjestetään tiistaina 4.5. klo 13 Bristolissa. Lippujen hinta on 5,50 e/hlö ja ne ovat myynnissä osoitteessa www.finnkino.fi.
Elokuvan ikäraja on 13.

Elokuvasta on saatavilla Koulukinon oppimateriaali.

Elokuvan päähenkilö Siiri (Outi Kero) muuttaa pois kotoa. Hän haaveilee itsenäistymisestä, työstä ja rakkaudesta, kuten kaikki muutkin ikäisensä nuoret naiset. Yksi erottava tekijä kuitenkin on: Siiri on kehitysvammainen.

Siirin paras ystävä on samassa asuntolassa asuva Suski (Elena Leeve). Yhdessä tytöt shoppailevat, bilettävät ja pitävät hauskaa. Kaupungilla Siiri tutustuu vartijana työskentelevään Santeriin (Asko Vaarala). Nuorenparin onni ehtii kukoistaa vain hetken, kunnes ympäristön paineet alkavat nakertaa suhdetta, sillä Santeri ei ole kehitysvammainen.

Monet elokuvan näyttelijöistä on kehitysvammaisia ja elokuvassa kuullaan musiikkia bändeiltä Pertti Kurikan Nimipäivät ja Resisposse.

”Mä tarviin vähän kunnioitusta, tasa-arvoa elämään! Mä kaipaan vähän kunnioitusta, ihmisarvoa elämään!”
Pertti Kurikan Nimipäivät: ”Kallioon!”


« Takaisin

Oppimateriaalit ja elokuvat Sopivan elokuvan valitseminen Elokuvateatterien ja levittäjien yhteystietoja Koulukinonäytännön järjestäminen elokuvateatterissa Ohjeita elokuvan katsomiseen koulussa