2010-08-18 12:39:25

Elokuvaohjaaja Jacques Tati pääosassa Postimuseon näyttelyssä

Postimuseossa on esill√§ teeman√§yttely Jacques Tati ‚Äď Lystik√§s kirjeenkantaja 26.8.‚Äď24.10.2010. N√§yttely kertoo kuuluisasta ranskalaisesta elokuvaohjaajasta, n√§yttelij√§st√§ ja koomikosta Jacques Tatista (1907‚Äď1982)ja erityisesti h√§nen
ohjaamastaan elokuvasta Lystikäs kirjeenkantaja.

Jacques Tati, usein Chapliniinkin verrattu ohjaaja, ohjasi kuusi pitkää elokuvaa. Humoristinen Lystikäs kirjeenkantaja vuodelta 1947 on niistä ensimmäinen. Elokuvassa itse pääosaa esittävä Tati on postia pienessä kylässä kuljettava François, joka saattoi kesken virkatehtäviensä poiketa jopa kapakkaan. François näkee tivolissa dokumenttifilmin Yhdysvaltojen postiliikenteestä, jonka seurauksena hän alkaa kantaa huolta omien toimiensa nopeudesta ja tehokkuudesta. Kirjeenkantajan omiin
tehtäviinsä soveltamat tehostamistoimenpiteet eivät kuitenkaan asiakkaiden näkökulmasta aina tunnu onnistuneilta.

Lystikäs kirjeenkantaja on pidennetty versio Tatin vuonna 1946 ohjaamasta lyhytelokuvasta Kirjeenkantajan koulu. Elokuvasta tuli kassamenestys ja se sai monia kansallisia ja kansainvälisiä palkintoja. Myöhemmissä, niin ikään Tatin itsensä tähdittämissä elokuvissa, esiintyi hänen kuuluisin hahmonsa, herra Hulot.

Postimuseo on lainannut ainutlaatuista materiaalia näyttelyyn Pariisista Tati-perikunnalta & arkistosta, Elävän kuvan museosta ja kansallisesta audiovisuaalista arkistosta KAVAsta. Kävijät voivat katsoa näyttelyssä elokuvat Lystikäs kirjeenkantaja sekä Kirjeenkantajan koulu. Näyttelyn yhteistyökumppaneita ovat lisäksi Helsingin kulttuurikeskus sekä Ranskan kulttuurikeskus.

N√§yttelyyn liittyy runsaasti ryhmille suunnattua oheisohjelmaa. N√§yttely on tekstitetty sek√§ suomeksi ett√§ ruotsiksi. N√§yttelyyn liittyen esitet√§√§n Tatin retrospektiivi elokuvateatteri Orionissa 26.8.‚Äď18.9. Riemuloma Rivieran juhlan√§yt√∂s avaa "Tati-festivaalin" Bio Rexiss√§ 25.8. klo 20. Elokuvaan Riemuloma Rivieralla l√∂ytyy my√∂s Koulukinon oppimateriaali.

Postimuseo sijaitsee Helsingin p√§√§postitalossa, Asema-aukio 5. Museo on avoinna maanantaista perjantaihin klo 10‚Äď18 ja lauantaisin ja sunnuntaisin klo 12‚Äď17.






« Takaisin

Oppimateriaalit ja elokuvat Sopivan elokuvan valitseminen Elokuvateatterien ja levittäjien yhteystietoja Koulukinonäytännön järjestäminen elokuvateatterissa Ohjeita elokuvan katsomiseen koulussa