2011-10-10 10:51:58

HURMOS - koululaisten elokuvatapahtuma Keski-Suomessa

HURMOS - koululaisten elokuvatapahtuma 3.10.-25.11.2011:

VUODEN 2011 HURMOS-ELOKUVAKIERTUE KERÄSI ENNÄTYSMÄÄRÄN ILMOITTAUTUNEITA OPPILAITA

Lokakuun 3. päivänä Puuppolan koululta startannut Hurmos tavoittaa tänä syksynä reilut 10 700 oppilasta Keski-Suomessa. Hurmos on Keski-Suomen elokuvakeskuksen (KSEK) elokuvakiertue, joka on räätälöity kouluille ja koululaisille. Hurmoksen elokuvatarjonta on suunniteltu pääasiassa 0-9 luokkalaisille, lisäksi tänä vuonna Hurmokseen osallistuu yksi lukio opiskelijoineen Hankasalmelta.

Hurmoksen tarkoituksena on edistää laadukkaiden elokuvien ja elokuvakasvatuksen saatavuutta kouluissa. Hurmos järjestetään tänä syksynä jo viidettä kertaa ja sen toteuttaa KSEK:n kiertueteatteri Kino Metso (laitteisto valkokangasta myöten kiertää koulusta toiseen). Elokuvia esitetään koulujen juhla- tai liikuntasaleissa, luokissa ja auditorioissa. Hurmoksen kiertuetyöntekijänä toimii tänä vuonna elokuva- ja mediakasvattaja Sisko Vähämäki.

Syksyn 2011 ohjelmisto koostuu pääasiassa pohjoismaisista elokuvista. Erityistä kiinnostusta ohjelmassa on herättänyt yläluokille tarjottu Novellielokuvia -kokoelma, joka esittelee nuorten kotimaisten elokuvantekijöiden tuotoksia.

Hurmos 2011 toteutetaan yhteistyössä Kulttuuriaitan ja Muuramen Kulttuurikellon kanssa. Elokuvien oppimateriaalien koostajana toimii Koulukino. Tapahtumaa tukevat Jyväskylän kaupunki, Keski-Suomen taidetoimikunta ja Taiteen keskustoimikunta.

Hurmoksen käsiohjelman voi ladata suoraan osoitteesta:
http://www.ksek.fi/www/images/hurmos2011_kasiohjelma.pdf (Vaihtoehtoinen polku: www.ksek.fi -> Hurmos 2011 - lataa käsiohjelma.)
Käsiohjelma sisältää infon lisäksi KSEK:n maskotin elokuvavaris Elvarin tervehdyksen, ennakkotehtävät, elokuvaesittelyt ja näytösaikataulun. Käsiohjelma on tarkoitettu kaikille Hurmokseen osallistuville, niin opettajille kuin oppilaillekin.






« Takaisin

Oppimateriaalit ja elokuvat Sopivan elokuvan valitseminen Elokuvateatterien ja levittäjien yhteystietoja Koulukinonäytännön järjestäminen elokuvateatterissa Ohjeita elokuvan katsomiseen koulussa