2017-02-28 15:53:00

Oscar-elokuvien tähtiloistetta Koulukinon oppimateriaaleissa

Yhdysvaltain elokuva-akatemia jakoi Oscar-palkinnot Hollywoodissa 27.2. Maailman tunnetuimman elokuvapalkinnon voittajien joukossa oli myös useita Koulukino-elokuvia.

Ylenpalttinen, suurien tunteiden musikaali La La Land palkittiin kuudella Oscar-palkinnolla, mm. ohjauksesta ja musiikista. Yläkouluihin ja toisen asteen oppilaitoksiin suunnattu oppimateriaali tutkii musikaalia tunteiden lajityyppinä draamatyöskentelyn avulla.

Parhaana elokuvan palkittu Moonlight on koskettava kasvutarina ja kuvaus mustan Amerikan nykytodellisuudesta. Oppimateriaalista selviää mitä tarkoitetaan toksisella maskuliinisuudella ja millaisia kerronnan keinoja elokuva käyttää.

Huikean visuaalinen fantasiaelokuva Ihmeotukset ja niiden olinpaikat palkittiin parhaasta puvustuksesta. Oppimateriaalissa paneudutaan fantasia-genreen ja harjoitellaan elokuva-arvostelun tekemistä.




« Takaisin

Oppimateriaalit ja elokuvat Sopivan elokuvan valitseminen Elokuvateatterien ja levittäjien yhteystietoja Koulukinonäytännön järjestäminen elokuvateatterissa Ohjeita elokuvan katsomiseen koulussa