2003-10-01 13:46:11

NÄKYMÄTÖN ELINA on Suomen ehdokas ulkomaisen Oscar-patsaan saajaksi

Elokuva-alan ammattilaisista koostuva raati perustelee valintaansa seuraavasti:
”Klaus Härön elokuva Näkymätön Elina on visuaalisesti ja sisällöllisesti poikkeuksellisen ehjä taideteos. Se on tärkeä ja koskettava elokuva lapsen tunne-elämästä. Näkymätön Elina muistuttaa aikuisia siitä, kuinka voimakas, rikas ja haavoittuva lapsen sisäinen maailma on, ja kuinka paljon aikuiset siihen vaikuttavat - hyvässä ja pahassa.”

Näkymätön Elina on suomalais-ruotsalainen yhteistuotanto. Sen keskeiset luovat tekijät ovat suomalaisia: ohjaaja Klaus Härön ja tuottaja Claes Olssonin lisäksi kuvaaja Jarkko T. Laine, säveltäjä Tuomas Kantelinen, leikkaaja Riitta Poikselkä, äänisuunnittelija Kirka Sainio ja miksaaja Peter Nordström. Kuvan ja äänen jälkituotanto tehtiin Suomessa.

Näkymätön Elina on saanut elokuvateatterilevityksessä Ruotsissa tähän mennessä 75.000, Norjassa 30.000 ja Suomessa 21.000 katsojaa. Elokuva tulee myöhemmin teatterilevitykseen myös Tanskassa, Hollannissa ja Belgiassa sekä Argentiinassa, Brasiliassa ja Chilessä.

Näkymätön Elina on palkittu usealla kansainvälisillä lasten- ja nuorten elokuvafestivaalilla. Merkittävimpänä saavutuksena voidaan pitää Kinderfest Berlin 2003 pääpalkintoa kristallikarhua. Pääosanesittäjälle Natalie Minnevikille myönnettiin loppukesästä Tapperien taidesäätiön mitali pääroolistaan Elinana.



« Takaisin

Oppimateriaalit ja elokuvat Sopivan elokuvan valitseminen Elokuvateatterien ja levittäjien yhteystietoja Koulukinonäytännön järjestäminen elokuvateatterissa Ohjeita elokuvan katsomiseen koulussa