Jäähyväiset

Identiteetti kahden maan välissä

Billin perhe muutti Kiinasta Yhdysvaltoihin, kun Billi oli pieni. Billi on kasvanut amerikkalaisena, ja hänen vanhempansa ovat tehneet kovasti töitä ensimmäisen polven siirtolaisina turvatakseen perheen aseman amerikkalaisessa yhteiskunnassa. Kiina on kuitenkin vahvasti läsnä: siellä elää isoäiti nai nai (nai nai tarkoittaa isänpuoleista isoäitiä). Isän velikin on muuttanut pois synnyinseudulta ja Billin serkku asuu Japanissa ja on menossa naimisiin japanilaisen naisen kanssa.

Jäähyväisissä tuodaan vahvasti esille identiteetti eri kulttuurien välissä. Kielikin vaihtelee englannin ja mandariini kiinan välillä, eikä serkun morsian ymmärrä japanilaisena mitään siitä, mistä perhe keskustelee. Billi itse puhuu välillä haparoivaa kiinaa yksinkertaisin lauseenrakentein eikä muista kaikkia vaikeita sanoja. Elokuvan myötä Kiinan merkitys lapsuusmuistoissa ja osana perheen ja Billin omaa taustaa alkaa korostua.

Ohjaajalla itsellään oli aluksi vaikeuksia löytää rahoitusta ja tuotantoyhtiötä elokuvalleen. ”USAssa ongelma oli se, että halusin kuvata sen pääasiassa Kiinassa suurin osin kiinan kielellä ja ettei siinä ollut yhtään roolia tunnetulle valkoiselle näyttelijälle”, on ohjaaja Lulu Wang kertonut haastattelussa. ”Aloin hakea rahoitusta Kiinasta, mutta siellä taas elokuvaideaani pidettiin liian amerikkalaisena.” (Screen Daily, 19.12.2019)

Keskusteltavaksi

  • Billin vanhemmat puhuvat Billin kanssa enimmäkseen englantia. Miksi? Miksi perheen kotikieli ei ole kiina?
  • Mitkä asiat Kiinasta ovat Billille tärkeitä? Mitä muistoja hänellä on sieltä?
  • Mitä isoäiti nai nai merkitsee Billille?
  • Billi on toisen polven maahanmuuttaja USAssa. Miten hän yrittää selvittää identiteettinsä amerikankiinalaisena? Miten hänen vanhempansa kokevat amerikankiinalaisuutensa ja onko heidän kokemuksensa erilainen kuin Billin?
  • Miten maahanmuuttajien lapsi rakentaa identiteettinsä? Mitä hän ottaa asuinmaastaan ja mitä vanhempiensa synnyinmaasta? Voiko ihmisellä olla yhtä aikaa kaksi kulttuurista identiteettiä? Muodostuuko niistä toimiva yhtälö? Mitä etua on siitä, että on kasvanut kahden kulttuurin jäsenenä?
  • Billille huomautetaan usein tämän amerikkalaisuudesta. Elokuvassa sanotaan, että Kiinassa ryhmä, perhe ja suku ovat tärkeitä, kun taas Billi on amerikkalaisittain individualisti. Miten tämä ero tuodaan esille elokuvan kohtauksissa?
  • USAssa Billi ehkä nähdään usein aasialaisena ja häneen yhdistetään aasialaisia stereotypioita. Mitä konflikteja voi tulla ihmiselle, joka on kahden erilaisen maan ja kulttuurin välissä?
Elokuvasta voi tilata koulukinonäytännön elokuvateatteriin.

Materiaaliin liittyvät elokuvat

Jäähyväiset

(The Farewell)

Ohjaaja: Lulu Wang

Vuosi: 2019

Levittäjä: Cinema Mondo

Näyttelijät:
Zhao Shuzhen, Awkwafina, X Mayo


New Yorkissa asuva kiinalais-amerikkalainen Billi saa kutsun kotiin Changhuniin viettämään sukulaishäitä. Lääkärit ovat kertoneet että perheen rakastetulla matriarkalla, isoäiti Nai Nailla on vain pari viikkoa elinaikaa. Kiinalaisen tavan mukaan perhe on salannut sairauden isoäidiltä. Häät ovat hyvä tekosyy saada suku kokoon jäähyväisiä varten.

Oppimateriaalit ja elokuvat Sopivan elokuvan valitseminen Elokuvateatterien ja levittäjien yhteystietoja Koulukinonäytännön järjestäminen elokuvateatterissa Ohjeita elokuvan katsomiseen koulussa