Jadesoturi

Kalevala ja kansanperinne

 

  • Tutustukaa Kalevalaan Finlitissä tai Wikipediassa.Tutustukaa erityisesti Kalevalan sisältöön ja juonirakenteeseen (esimerkiksi täällä)ja sen sisältämiin tarinoihin. Valitkaa yksi tarina, johon liittyvät runot luette Kalevalasta. Samastukaa hetkeksi kirjallisuuskriitikon asemaan ja kirjoittakaa kansalliseepoksesta kirja-arvostelu.
  • Mikä on ollut Kalevalan merkitys suomalaiselle kulttuurille? Mikä on omasta mielestänne sen merkitys nykypäivän suomalaisuudelle? (Ensimmäinen painos Kalevalasta ilmestyi 1935, toinen nykyään paremmin tuntemamme versio ilmestyi vuonna 1949. Kalevala merkitsi 1800-luvulla käännettä suomenkieliselle kulttuurille ja synnytti kansallisen itseluottamuksen sekä lisäsi uskoa oman kielen ja kulttuurin mahdollisuuksiin. Kansalliseepokselle oli tilausta kansallisromantiikan ilmapiirissä, jossa korostettiin oman kansan kunniakasta menneisyyttä ja arvokasta kulttuuria.)
  • Elokuvassakin viitataan Lönnrotin asemaan Kalevalan kokoamisessa. Millä tavalla Kalevala oikeastaan syntyikään ja mikä oli Lönnrotin rooli Kalevalan synnyssä? Mistä aineksista nykypäivän kansalliseepos voitaisiin koota? Suunnitelkaa oma Kalevalanne.
  • Lönnrot keräsi Kalevalan aineistoa pääasiassa Karjalan runonlaulajilta. Ryhtykää hetkeksi kansanperinteenkerääjiksi ja tallentakaa nykyperinnettä. Miettikää mikä voisi olla nykyperinnettä ja mistä sitä voisi löytää.
Kalevalan synty itsessäänkin on jo myyttinen tapahtumasarja, joka on osa suomalaisen kansallisen identiteetin kehittymistä. Lönnrot kokosi Kalevalan keräämiensä kansanrunojen pohjalta ja loi myös itse lisäsäkeitä. Hän kuvasi rooliaan Kalevalan syntyprosessissa: ”Minä arvelin itselläni olevan saman oikeuden, jonka vakaumukseni mukaan useimmat laulajat omistivat itsellensä, saada järjestää sen mukaan runot kuin ne parhaiten sopivat toinen toisensa kanssa yhteen taikka runon sanoilla: Itse loime loitsijaksi, laikahtime laulajaksi, s.o., minä pidän itseäni yhtä hyvänä laulajana kuin hekin.” Hän myös totesi keräämänsä aineiston riittävän vaikka seitsemään erilaiseen Kalevalaan. Vaikka kalevalaista epiikkaa taitavia runonlaulajia ei nykyään löydykään, perinteentallentamisen voi aloittaa aivan lähipiiristä. Perinteenkeruutehtävän voi suorittaa vaikkapa luokkahuoneessa, josta löytyy varmasti vitsejä, kaupunkitarinoita, sanontoja sananlaskuja ja kauhutarinoita. Myös internet on pullollaan nykyperinnettä.

Materiaaliin liittyvät elokuvat

Jadesoturi

Ohjaaja: AJ Annila

Maa: Suomi,Kiina,Viro,Alankomaat Vuosi: 2006

Kesto: 101min Ikäraja: 12

Levittäjä: Future Film

Näyttelijät:
Tommi Eronen, Markku Peltola, Krista Kosonen, Chang Jingchu


Jadesoturi suomalainen on fantasiaelokuva, joka kunnioittaa Hongkong -genren esikuviaan. Kalevalan inspiroimana se yhdistää suomalaisen ja kiinalaisen mytologian yhdeksi elokuvaksi.

Oppimateriaalit ja elokuvat Sopivan elokuvan valitseminen Elokuvateatterien ja levittäjien yhteystietoja Koulukinonäytännön järjestäminen elokuvateatterissa Ohjeita elokuvan katsomiseen koulussa