Kaiken se kestää

Elokuvan keinot: teema, metafora ja näkökulma

Teema

Are Nikkinen ja Janne Rosenvall kuvaavat (teoksessa Vacklin & Rosenvall: Käsikirjoittamisen taito) elokuvan teemaa seuraavasti:

”Teema on elokuvaa yhdistävä laaja idea. Se kertoo, mistä elokuvassa on kysymys. Teema käsittelee jotain yleisinhimillistä kokemusta ja antaa teokselle syvyyden. (…) Teema ilmenee käsikirjoituksessa toiston kautta. Teemaa toistetaan elokuvan henkilöissä, tarinoissa, maailmassa, nimessä, televisio-ohjelmassa, ikkunasta kadulle avautuvassa näkymässä, radiossa soivassa kappaleessa ja alkutekstien graafisessa ilmeessä. Kaikessa.”

  • Mikä oli tämän elokuvan teema, mistä siinä mielestäsi oli kysymys?
  • Mikä voisi olla elokuvan pääväittämä? Koita tiivistää elokuvan sanoma yhteen väitteeseen.

Metafora eli vertauskuva

Yksi tapa ilmentää elokuvan teemaa on metafora eli vertauskuva. Kaiken se kestää –elokuvassa yksi keskeinen metafora on vesi. Vettä näkyi elokuvassa monessa kohtaa – alussa kuvattiin jäiden lähtöä keväällä, kiusaajat heittivät tiernapoikien tähden mereen, ja lopussa lapset ovat kumiveneessä keskellä merta.

  • Mitä vesi mielestäsi elokuvassa edustaa?
  • Mieti, mitä muita metaforia elokuvassa käytettiin?
  • Mieti vielä elokuvan loppukuvaa. Miten se välittää elokuvan viestin? Voit kiinnittää huomiota myös kuvakoon muutokseen: Ensin nähdään läheltä otettua kuvaa, joissa lapset ovat pääosassa. Sitten leikataan laajempaan kuvaan, jossa kumivene näyttää hyvin pieneltä ympäröivän veden keskellä. Miten tunnelma muuttuu kuvakoon muuttuessa? Mitä tällä on mielestäsi haluttu kertoa?

Näkökulma

Elokuvan tarina oli kerrottu Vesan näkökulmasta: näimme Vesan silmin tämän kannalta keskeiset hetket tapahtumista.

  • Millainen elokuva olisi voinut tulla jonkun muun henkilön näkökulmasta? Kirjoita samoihin henkilöihin ja tapahtumiin perustuen vaihtoehtoinen synopsis (lyhyt yhteenveto tarinasta ja juonen kannalta oleellisimmista hetkistä) elokuvasta, jonka näkökulma olisikin Vesan isän, äidin tai isovanhempien.
Elokuvasta voi tilata koulukinonäytännön elokuvateatteriin.

Materiaaliin liittyvät elokuvat

Kaiken se kestää

(Kaiken se kestää)

Ohjaaja: Visa Koiso-Kanttila

Maa: Suomi Vuosi: 2017

Kesto: 82min Ikäraja: 12

Levittäjä: Finnkino Oy

Näyttelijät:
Antti Luusuaniemi, Pihla Viitala, Tomi Enbuska, Malla Malmivaara, Vili Saarela, Olavi Angervo, Risto Tuorila, Eeva-Maija Haukinen


Lapsen näkökulmasta kerrottu draama kipeistä perhesuhteista.

Oppimateriaalit ja elokuvat Sopivan elokuvan valitseminen Elokuvateatterien ja levittäjien yhteystietoja Koulukinonäytännön järjestäminen elokuvateatterissa Ohjeita elokuvan katsomiseen koulussa