Kattona tähtitaivas

Hautajaiset, surun jakaminen

 

Luterilaisessa kulttuurissa hautausseremonian keskeisiä elementtejä ovat useimmiten kappelimiljöö symboleineen, arkku tai uurna, mustiin pukeutunut saattoväki, kukkien lasku ja surun ilmaukset, sekä musiikki ja saattopuheet. Hautajaisten tarkoitus on sekä vainajan kunnioittaminen että jäljelle jääneiden yhteinen sureminen ja keskinäinen lohdutus.
 
1. Valitkaa yhdessä (Jennan äidin) hautajaisiin sopivia musiikkikappaleita. Laittakaa ne taustalle soimaan ja maalatkaa surun ja luopumisen kuvia.
 
2. Millainen teksti Jennan äidin kuolinilmoitukseen sopisi? Voitte kirjoittaa muistosäkeet itse tai etsiä runoja lehtien kuolinilmoituksista tai internetistä. 
 
3. Kokeellinen itkuvirsi. 
Karjalaisten perinteeseen kuuluvat itkuvirret, joita säestetään nyyhkytyksillä ja tunteenpurkauksilla. Parhaina itkijöinä pidettiin vanhoja naisia, joilla katsottiin olevan tehtävään riittävä elämänkokemus. Karjalassa itkijämummoille maksettiin palkkaa siitä, että he kävivät hautajaisissa itkemässä. Itkijät, tavallisimmin naiset, purkivat pahaa oloaan ja samalla hoitivat yhteisöä ilmaisemalla itkullaan yhteistä surua.
 
Asettukaa piiriin, laittakaa silmät kiinni ja improvisoikaa ilmoille erilaisia surun ja valituksen ääniä. Voitte lämmitellä kokeilemalla valmiiden äänteiden tai säkeiden laulamista: esimerkiksi laulaa aa-aa tavuja matalalla taajuudella, hokea yhdessä valittavalla äänellä voe-voe-voe, tai toistella ”Kyll on mielein musta, mistä lohdutusta?” Voitte käyttää surullisten äänimaailmojen loihtimiseen myös erilaisia soittimia. 
 
4. Ajallemme tyypillistä on myös mediavälitteinen kollektiivinen suru, jota ilmaistaan ympäri maailmaa esimerkiksi jonkun julkisuuden henkilön kuoltua tai laajaa ihmisjoukkoa koskettaneen katastrofin yhteydessä. (Esimerkiksi koulusurmissa kuolleiden muistolle voi sytyttää netissä virtuaalisen kynttilän, tsunamin vuosipäivänä uhrien kunniaksi laskettiin kaikkialla maailmassa lyhtyjä veteen, Dianan hautajaiset televisioitiin jne.) Keskustelkaa tämän ilmiön hyvistä ja huonoista puolista. Virikkeenä voitte käyttää HS:n nettisivuilla huhtikuussa 2008 aiheesta käytyä 'Onko yhteinen suru hyvä asia?' –keskustelua.
 
Muutama mielipide aiheesta:
 
Jaakko Hämeen-Anttila: ”Kollektiivisella surulla on yhteisöä vahvistava ja sen sisäistä koheesiota lisäävä rooli: kyky mukautua tois(t)en suruun on empatian peruslähtökohta. Lisäksi toisten suruun osanottaminen on myös terapeuttista. Toinen asia on, että kollektiivista surua käytetään myös viihteellisesti: sillä markkinoidaan lehtiä lööppien ja etusivujen muodossa ja täytetään prime time -aikaa televisiossa. Tällaiset piirteet ovat kollektiivisen surun hyödyntämistä, eivät osa kollektiivista surua itseään. Kollektiivisen surun uutisointi on vaativa ja vastuullinen tehtävä, tasapainoilua tiedonlevittämisen ja surun eksploitaation välillä.”
 
Kiba Lumberg: ”Yhteisessä surussa voi itkeä yhdessä ja lohdusta tuoden toinen toisilleen. Ja samalla surra ja itkeä henkilökohtaisiakin suruja ja menetyksiä. Saa niin kuin luvan prosessoida avoimesti surua ja itkeä jos siltä tuntuu, puhua ja voivotella elämän ja kohtalon yllätyksellisyyksiä. Meistä kukaan kun ei tiedä, milloin kuolema kohtaa ketäkin. Elämä ja kuolema käyskentelevät rinta rinnan kuin sisarukset.”
 
Pirjo Hiidenmaa: ”Tällaiset katastrofit ja niiden kuvaukset voivat luoda yhteisöllisyyttäkin: meitä on uhannut vakava onnettomuus, olemme kaikki hyvin liikuttuneita ja ahdistuneita. Tämä yhteisöllisyys on kyllä kiinnostava asia siinä, että se on niin kauhean helppoa täysin tuntemattomien kanssa mutta vaikeaa läheisten kanssa. Elämän rajallisuus on kyllä kaikkien tiedossa. Tuntuu vähän hyväksikäytöltä, että muiden kuoleman ja kärsimyksen merkitys on siinä, että juuri minä saan tilaisuuden pohtia elämäni rajallisuutta. Olisi mukava nähdä, syntyisikö yhteisöllisyyttä siitä, että lukisimme laajoja kuvauksia lottovoittajan onnesta tai onnellisista tapahtumista. Olisi mukava kokeilla myös kollektiivista iloa.”
 
Jyrki Kiiskinen: ”Yksinäinen suru on kammottava asia, jaettu suru taas voi olla siedettävää. Mutta silloin kun suru muuttuu massatiedotusvälineissä spektaakkeliksi, se ikään kuin tyhjenee sisällöstään, muuttuu kaikkialla vellovaksi sentimentaalisuudeksi ja hysteriaksi, joka itse asiassa voi estää ihmisiä kohtaamasta omaa todellisuuttaan. Siksi taide on intiimiydessään parempi kanava hakeutua peruskysymyksien äärelle kuin mediaspektaakkeli. Kollektiivisen surun luuloteltu yhteenkuuluvuus voi luoda yhteisöharhan, viedä ihmiset etäämmälle siitä, minne he oikeasti kuuluvat. Parempi olisi surra omia surujaan, läheisten ihmisten kanssa.”

Materiaaliin liittyvät elokuvat

Kattona tähtitaivas

(I taket lyser stjärnorna)

Ohjaaja: Lisa Siwe

Maa: Ruotsi Vuosi: 2009

Kesto: 91min Ikäraja: 12

Levittäjä: Bio Rex

Näyttelijät:
Josefine Mattsson, Mika Berdtsdotter Ahlén, Annika Hallin, Anki Lidén


Koskettavan nuortenelokuvan oppimateriaalissa käsitellään kuolemaa, suruprosessia ja nuoruuden haasteita.

Oppimateriaalit ja elokuvat Sopivan elokuvan valitseminen Elokuvateatterien ja levittäjien yhteystietoja Koulukinonäytännön järjestäminen elokuvateatterissa Ohjeita elokuvan katsomiseen koulussa