Kattona tähtitaivas

Seksuaalinen itsemääräämisoikeus

 

Seksin tulee olla hauskaa ja siitä pitää nauttia. Joskus se voi olla rajojen etsiskelyä, jopa rajua. Missään tapauksessa se ei kuitenkaan saa olla pelottavaa, ahdistavaa tai vastentahtoista.

1. Elokuvassa on kohtaus, jossa Jenna ja Ullis esiintyvät täysi-ikäisinä baarissa juoden drinkkejä itseään huomattavasti vanhempien miesten seurassa. Nämä ehdottavat jatkobileitä poreammeessa. Jenna on lähdössä miesten mukaan, mutta Ullis pysäyttää tilanteen. Minkälaisia ikäviä seurauksia jatkoille lähtemisestä olisi voinut tulla? 
 
2. Jokaisella on oikeus päättää omasta kehostaan ja koskemattomuudestaan. Sukupuolinen huomio muuttuu häirinnäksi silloin, kun toinen osapuoli kokee sen epämiellyttäväksi, mutta toinen jatkaa siitä huolimatta käytöstään. Seksuaalinen ja sukupuolinen häirintä liitetään usein vain aikuisten maailmaan. Ilmiö on kuitenkin tuttu myös peruskouluissa. Yläasteikäisten toisiinsa kohdistama häirintä ja kiusaaminen on yleensä ulkonäköön perustuvaa nimittelyä tai homottelua ja huorittelua.
 
a) Tutustukaa Amnestyn 'Mun rajat' -teemakokonaisuuteen, jonka keskeinen viesti on, että seksuaalinen itsemääräämisoikeus on jokaiselle kuuluva ihmisoikeus.
b) Keskustelkaa siitä, millaisiin seksuaalista itsemääräämisoikeutta loukkaaviin ilmiöihin olette törmänneet esimerkiksi omassa koulussanne, kadulla kulkiessanne tai internetin keskustelupalstoilla.
 
 

 

Materiaaliin liittyvät elokuvat

Kattona tähtitaivas

(I taket lyser stjärnorna)

Ohjaaja: Lisa Siwe

Maa: Ruotsi Vuosi: 2009

Kesto: 91min Ikäraja: 12

Levittäjä: Bio Rex

Näyttelijät:
Josefine Mattsson, Mika Berdtsdotter Ahlén, Annika Hallin, Anki Lidén


Koskettavan nuortenelokuvan oppimateriaalissa käsitellään kuolemaa, suruprosessia ja nuoruuden haasteita.

Oppimateriaalit ja elokuvat Sopivan elokuvan valitseminen Elokuvateatterien ja levittäjien yhteystietoja Koulukinonäytännön järjestäminen elokuvateatterissa Ohjeita elokuvan katsomiseen koulussa