Howl - Huuto (2010)
Howl - Huuto (2010)

Kirjafilmatisoinnit

Elokuvan pohjautuminen kirjaan on hyvin tavallista. Varsinkin populaareja romaaneja kirjoitetaan usein alusta asti myös filmatisointia ajatellen – kyse on eräänlaisesta tuotekehittelystä. Toisaalta tarinoiden kierrätys taidemuotojen välillä on aina ollut tärkeä osa kulttuuria.

Elokuvien ja kirjojen kerronnan keinot eroavat toisistaan monessa suhteessa. Esimerkiksi monet asiat, jotka romaanissa voidaan sivuuttaa kokonaan tai yleisellä huomautuksella, joudutaan näyttämään tarkasti elokuvassa. Myös elokuvan suhteellisen lyhyt kesto on oleellinen seikka; rönsyilevän romaanin yksityiskohtien runsautta ja tapahtumia on mahdotonta sisällyttää yhteen elokuvaan – eikä sellainen olisi yleensä dramaturgisestikaan sujuvaa.

Kirjaan perustuvat elokuvat jaetaan usein kolmeen luokkaan:

  1. Alkuperäisteokselle mahdollisimman uskolliset filmatisoinnit (esim. Ylpeys ja ennakkoluulo, 2005, Jane Austenin klassikon elokuvasovitus)

  2. Alkuperäisteoksen uudelleentulkitsevat filmatisoinnit (esim. 10 Things I Hate About You, 1999, nykyaikaan sijoitettu sovitus Shakespearen näytelmästä Kuinka äkäpussi kesytetään)

  3. Elokuvat, joihin alkuperäisteos on tarjonnut vain raaka-aineita tai lähtökohdan (esim. Prosperon kirjat, 1991, joka rakentuu Shakespearen Myrskyn ympärille)

Kirjan lukeneet katsojat odottavat usein mahdollisimman uskollista filmatisointia. Toisaalta onnistuneen elokuvasovituksen edellytyksenä on taidemuodon omien lainalaisuuksien hyväksyminen: elokuvalla on omat kerronnan keinonsa ja tyylilliset mahdollisuutensa. Tietyssä mielessä elokuvan onkin oltava alkuperäisteoksesta riippumaton, omaehtoinen, ollakseen paitsi hyvä filmatisointi, myös hyvä elokuva.

 

Vinkki! Tutustu opetushallituksen Kunnari-lukudiplomiin. Kunnarin tavoitteena on innostaa oppilas lukemaan kaikenlaisia kirjoja ja katsomaan mielenkiintoisia elokuvia, kokemaan elämyksellisiä luku- ja elokuvankatsomishetkiä, valitsemaan monenlaista luettavaa ja katsottavaa sekä asettamaan itselleen lukutavoitteita.

 

Lähteet ja lisätietoa:

                  

 

Koulukinon teemapaketteihin on koottu elokuvatärppejä ja oppimateriaaleja eri aiheista. Teemapaketteja löytyy monipuolisesti hyvän mielen elokuvista globaalikasvatukseen, historiallisista elokuvista kasvukertomuksiin ja sateenkaariaiheista kotimaisen elokuvan helmiin.

 

Oppimateriaalit ja elokuvat Sopivan elokuvan valitseminen Elokuvateatterien ja levittäjien yhteystietoja Koulukinonäytännön järjestäminen elokuvateatterissa Ohjeita elokuvan katsomiseen koulussa