Kolme viisasta miestä

Johdanto

Synopsis: Kolme nuoruudenystävää, Matti, poliisi, Erkki, valokuvaaja ja Rauno, näyttelijä, tapaavat sattumalta jouluaattona Helsingissä. He viettävät illan karaokebaarissa. Laulamisen ja juomisen lomassa he kertovat elämästään, sen iloista ja suruista, paljastaen kipeitäkin asioita, pannen jopa ystävyytensä koetukselle. Tapahtumat saavat yllättävän käänteen, kun salaperäinen nainen ilmestyy baariin. 

Kolme viisasta miestä on Mika Kaurismäen elokuva, jonka syntyhistoria on poikkeuksellinen. Elokuva on rakentunut John Cassavetesin tyyliin roolihahmojen kautta ja niiden varaan. Kolme pääosanesittäjää, Kari Heiskanen, PerttiSveholm ja Timo Torikka ovat luoneet kukin itse hahmonsa, joiden pohjalta Mika Kaurismäki ja Petri Karra ovat luoneet tarinan rungon. Näyttelijät tiesivät kuvausten aikana oman tarinansa, mutta eivät sitä, miten heidän tarinansa risteäisivät. (Lähde: FS Film)
 
Oppimateriaalin tehtävät on suunniteltu lukioihin ja ammatillisiin oppilaitoksiin.
 
Oppimateriaalin on laatinut Ph.D. Hanna Maria Laakso 
 
Oppimateriaalin on tuottanut Koulukino.
 
Kirjallisuutta:
  • Teatraalisuudesta ja mykkäelokuvanäyttelemisestä: Hanna Maria Laakso, ”Asta Nielsen: teatterimaailman marginaalista eurooppalaisen elokuvan ensimmäiseksi tähdeksi” Lähikuva 2005 (4): 5-21 
  • Elokuvanäyttelemisestä eri medioissa: Carole Zucker, Conversations with actors on film, television, and stage performance. London: Heinemann, 2002 ja Carole Zucker, Figures of Light: actors and directors illuminate the art of film acting. New York: Plenum, 1995. 
  • Elokuvanäyttelemisessä eri aikakausina: James Naremore: Acting in the Cinema. London: University of California Press, 1988.
Oppimateriaali on julkaistu vuonna 2008. Linkit on tarkistettu 17.4.2013.
 

Materiaaliin liittyvät elokuvat

Kolme viisasta miestä

(Kolme viisasta miestä)

Ohjaaja: Mika Kaurismäki

Maa: Suomi Vuosi: 2008

Kesto: 105min Ikäraja: 12

Levittäjä: FS-Film Oy

Näyttelijät:
Kari Heiskanen, Pertti Sveholm, Timo Torikka, Irina Björklund, Tommi Eronen, Elene Spirina, Pirkko Hämäläinen, Riitta Havukainen, Aake Kalliala ja Peter Franzén.


Mika Kaurismäen elokuvassa kolme miestä kohtaavat karaokebaarissa ja keskustelevat siellä kohtaloistaan. Elokuvassa erikoista on sen näyttelijäkeskeinen tekotapa ja oppimateriaali pureutuukin näyttelijäntyön teemoihin.

Oppimateriaalit ja elokuvat Sopivan elokuvan valitseminen Elokuvateatterien ja levittäjien yhteystietoja Koulukinonäytännön järjestäminen elokuvateatterissa Ohjeita elokuvan katsomiseen koulussa