Machines

Kestävä kehitys

Elokuvassa seurataan Intian Gujaratissa sijaitsevan tekstiilitehtaan toimintaa. Tehtaassa tuotetaan kangasmateriaalia vaateteollisuuteen lähes tauotta.Työntekijöiden päivät venyvät 12-tuntisiksi ja työstä saatava korvaus on hyvin alhainen työmäärään nähden. Pitkät työpäivät ja karut työolosuhteet kielivät työntekijöiden oikeuksien laiminlyönnistä.

Pohtikaa aluksi seuraavia kysymyksiä:

  • Miksi elokuvassa seurataan juuri Intiassa sijaitsevaa tekstiilitehdasta?
  • Miksi työntekijät ovat tehtaalla töissä?
  • Mitä elokuvassa kerrotaan tehtaasta: kuka sen omistaa, kenelle tekstiilimateriaali tuotetaan?
  • Miten työ on järjestetty tehtaassa: kuka tekee mitäkin, kuka valvoo työn sujumista? Kenen puoleen työntekijät voivat kääntyä ongelmatilanteissa?
  • Mitä muuta työntekijöiden työoloista kerrotaan tai näytetään?
  • Mitä ymmärrät käsitteellä ’kestävä kehitys’?

Ympäristöministeriön sivuilla määritellään kestävää kehitystä seuraavasti:

Kestävä kehitys on maailmanlaajuisesti, alueellisesti ja paikallisesti tapahtuvaa jatkuvaa ja ohjattua yhteiskunnallista muutosta, jonka päämääränä on turvata nykyisille ja tuleville sukupolville hyvät elämisen mahdollisuudet. Tämä tarkoittaa myös, että ympäristö, ihminen ja talous otetaan tasavertaisesti huomioon päätöksenteossa ja toiminnassa.

Tutustukaa lähemmin kestävän kehityksen eri osa-alueisiin Ympäristöministeriön ja Peda.netin sivuilla. Palatkaa sitten tämän jälkeen elokuvaan, ja kirjatkaa ylös, mitä elokuvasta jäi mieleen liittyen työntekoon, työntekijöihin ja työoloihin.

Pohtikaa sitten, mihin kestävän kehityksen osa-alueisiin huomionne sijoittuvat. Käykää tehtävä lopuksi läpi yhdessä ryhmän kesken. Oliko huomiot helppo sijoittaa osa-alueiden alle? Nouseeko jokin huomio erityisesti esille?

Tutkikaa tämän jälkeen, miten kestävä kehitys on esillä eri medioissa. Mistä näkökulmasta aiheesta kirjoitetaan? Millä tyylillä aiheesta kirjoitetaan (uutinen, kolumni, mielipide)? Kuka aiheesta kirjoittaa? Minkälaista muuta materiaalia aiheesta on tarjolla kirjoitusten ohella (hankkeet, tempaukset, kampanjat, videot, kuvat)? Voitte lähteä liikkeelle esimerkiksi Helsingin Sanomien ja Ylen julkaisujen kautta.

Poimikaa 2-3 itseänne kiinnostavaa uutista julkaisujen joukosta. Käykää julkaisut läpi ja kirjatkaa ylös a) kuka on kirjoittaja/julkaisija, b) mihin mediaan julkaisu on tehty, c) mistä näkökulmasta kestävää kehitystä lähestytään, d) mikä on julkaisun sanoma, minkä viestin se haluaa välittää lukijalle. Käykää tehtävä lopuksi yhdessä läpi ryhmän kesken. Nouseeko jokin tietty näkökulma erityisesti esille? Minkälaisia ilmaisutapoja julkaisuissa käytetään? Onko mukana kuvitusta tai videomateriaalia?

Pohtikaa vielä tämän jälkeen yhdessä, miten ja millä keinoin Gujaratin tehtaan työntekijöiden työoloja ja työn mielekkyyttä voitaisiin parantaa. Voitte myös lähestyä asiaa siltä kannalta, onko tehdas ylipäänsä tarpeellinen, ja mitä alueen ihmisille voitaisiin sen sijaan tarjota.

Elokuvasta voi tilata koulukinonäytännön elokuvateatteriin.

Materiaaliin liittyvät elokuvat

Machines

(Machines)

Ohjaaja: Rahul Jain

Maa: Intia, Saksa, Suomi Vuosi: 2016

Kesto: 71min Ikäraja: 7

Levittäjä: Pirkanmaan elokuvakeskus

Näyttelijät:
Dokumentti


Dokumenttielokuva työstä, koneista ja työläisistä Intian Gujaratissa sijaitsevassa suuressa tekstiilitehtaassa, jossa kankaita painetaan kuin puoli vuosisataa sitten.

Oppimateriaalit ja elokuvat Sopivan elokuvan valitseminen Elokuvateatterien ja levittäjien yhteystietoja Koulukinonäytännön järjestäminen elokuvateatterissa Ohjeita elokuvan katsomiseen koulussa