Kuva: Marek Sabogal / Solar Films
Kuva: Marek Sabogal / Solar Films

Metsäjätti

Metsäteollisuus

"Metsävarojen teollinen jalostaminen sahatavaraksi ja paperituotteiksi alkoi Suomessa 1800-luvun lopulla. Nykyään puuta hyödynnetään puutuotteiden ja paperin lisäksi mm. kankaiden, lääkkeiden, kemikaalien, funktionaalisten elintarvikkeiden, eläinten rehujen, muovien, kosmetiikan, älypakkausten ja liikenteen biopolttoaineiden valmistuksessa.
Metsäteollisuus on keskeinen hyvinvoinnin tuoja Suomessa. Vuonna 2018 metsäteollisuuden tuotannon bruttoarvo oli 23,4 miljardia euroa ja se edusti 19 prosenttia koko tehdasteollisuuden tuotannon arvosta. Ala tuo yli 20 prosenttia Suomen vientituloista ja työllistää erityisesti maakunnissa. Kokoonsa nähden Suomi on metsistä riippuvaisin ja metsäsektorin toimintaan tukeutuvin valtio maailmassa. Suomeen on kertynyt ainutkertaista metsätalouden ja -teollisuuden osaamista."
Lähde: Maa- ja metsätalousministeriö - Metsäteollisuus Suomessa

1. Millainen kuva metsäteollisuudesta ja metsäteollisuuspaikkakunnasta elokuvan perusteella syntyy?

2. Tutustu metsäteollisuuden historiaan Suomessa seuraavien dokumenttielokuvien kautta:

Tehtaissa puu muotoutuu (Suomi-Filmi Oy, 1961)

Finlandia: I. Metsän satu (Suomi-Filmi Oy, 1922)

Suomen puu- ja paperiteollisuus (Aho, Soldan & Co, 1929)

Suomi sahaa (Felix-Filmi Oy, 1957)

  • Millainen kuva metsäteollisuudesta ja sen merkityksestä Suomelle dokumenttien perusteella syntyy?
  • Huomaatko yhtäläisyyksiä Metsäjätti-elokuvan ja dokumenttien kuvaston välillä?

 

Elokuvasta voi tilata koulukinonäytännön elokuvateatteriin.

Materiaaliin liittyvät elokuvat

Metsäjätti

Ohjaaja: Ville Jankeri

Maa: Suomi Vuosi: 2020

Kesto: 88min Ikäraja: 7

Levittäjä: Nordisk Film

Näyttelijät:
Jussi Vatanen, Hannes Suominen, Sara Soulié, Anu Sinisalo, Tommi Korpela, Anna-Riikka Rajanen ja Tomi Alatalo


Ylennys mielessään Pasi ottaa vastaan tehtävän tehostaa vaneritehtaan toimintaa synnyinseudullaan. Asiat mutkistuvat, kun Pasi kohtaa tehtaalla lapsuudenystävänsä Jannen. Ennen kuin tehtaan kohtalo on selvillä, kuunnellaan metallia, tehdään politiikkaa, punnitaan ystävyys ja kohdataan menneisyys. Ehtii Pasi perustaa perheenkin Lindan kanssa. Metsäjätti perustuu Miika Nousiaisen samannimiseen menestysromaaniin.

Oppimateriaalit ja elokuvat Sopivan elokuvan valitseminen Elokuvateatterien ja levittäjien yhteystietoja Koulukinonäytännön järjestäminen elokuvateatterissa Ohjeita elokuvan katsomiseen koulussa