keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukinon palautekyselyyn

Arvomme kaikkien palautetta antaneiden kesken elokuvalippuja

SV | EN | RU

Miral

Hind Husseini (1916-1994, elokuvassa Hiam Abbass – mm. The Visitor, 2007, Amreeka, 2009) perustaa vuonna 1948 Dar Al-Tifl Al-Arabi -koulun tarjotakseen suojan, turvan, koulutuksen ja toivoa israelilaisten ja palestiinalaisten välisen konfliktin jalkoihin jääneille tytöille. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin 7-vuotiaan Miralin äiti kuolee traagisesti ja siitä lähtien Miral varttuu turvassa Hind Husseinin, eli Mama Hindin koulun seinien sisäpuolella tietämättä ongelmista niiden ulkopuolella.

Israelin vastaisen palestiinalaisten kansannousun, intifadan, ollessa kiivaimmillaan, Mama Hind lähettää 17-vuotiaan Miralin opettajaksi pakolaisleirille. Leirillä Miral kohtaa kahden kansan kiistan samasta maasta ja havahtuu taistoon, joka tuntuu hänelle omalta. Kun Miral vielä ihastuu poliittisesti aktiiviseen Haniin (Omar Metwally – München, 2005, Rendition – poikkeuksellinen luovutus, 2007), törmää hän myös henkilökohtaisiin ristiriitoihin. Ristiriidat heijastuvat koko hänen elämänsä polun ratkaisevaan ongelmaan: jatkaako taistelua äidin verenperinnön hengessä vai toteuttaa Mama Hindin vankkaa uskoa siihen, että koulutus turvaa tien rauhaan?

Miralin on käsikirjoittanut oman kirjansa pohjalta Rula Jebreal, palestiinalainen Itä-Jerusalemista kotoisin oleva toimittaja, joka on itse kasvanut samassa tyttökoulussa kuin elokuvan Miral. Elokuvan on ohjannut amerikanjuutalainen Julian Schnabel (Perhonen lasikuvussa, 2007), jonka perheen tausta on vahvasti siionistinen.

Alkuperäinen nimi:
Miral
Julkaisuvuosi:
2011
Pituus:
108 min.
Levittäjä:
Scanbox Entertainment Finland Oy
Tuotantomaa(t):
Ohjaus:
Julian Schnabel
Käsikirjoitus:
Näyttelijät:
Freida Pinto Hiam Abbass Alexander Siddig Vanessa Redgrave Willem Dafoe
Nimi ruotsiksi:
Miral