Muumit Rivieralla

Elokuvan katsomisen jälkeen

1.  Keskustelkaa elokuvasta Muumit Rivieralla.

Millaisen vaikutuksen se teki teihin katsojana? Mitkä kohtaukset jäivät mieleen? Mitä te ette ymmärtäneet?

Kenen hahmon tarina jäi erityisesti mieleen? Miksi?

Millaisen vaikutuksen elokuvan kerronta, tarina, hahmot, musiikki, visuaalisuus, värit jne. tekivät?

Animaatiossa ääninäyttelijöiden roolit ovat merkitykselliset. Miten ne onnistuivat mielestänne? Kenelle elokuva oli mielestänne suunnattu?

Elokuva eroaa monellakin tapaa 1990-luvulla Japanissa tehdyistä Muumilaakson tarinoista – miltä se tuntui?


2. Verratkaa elokuvaa lukemaanne sarjakuvaan.

Miten elokuvaa oli muutettu alkuperäisestä sarjakuvan muotoon tehdystä tarinasta. Oliko muutos sarjakuvasta elokuvaksi onnistunut? Kerätkää lista huomioistanne.

Lukekaa aiheesta tuottaja Hanna Hemilän haastattelu


3. Elokuvan ilmestyttyä keltaisessa lehdistössä uutisoitiin sen järkyttäneen pienten lasten vanhempia. Lukekaa uutinen ja keskustelkaa aiheesta. Oliko elokuvan sisältö sopimatonta lapsille?

4. Tutustukaa myös muihin kirjoituksiin elokuvasta.

Muodostakaa oma mielipide ja kirjoittakaa oma näkemyksenne. Apua elokuva-arvostelun kirjoittamiseen löytyy  esim. Koulukinon sivuilta ja Otavan sivuilta.

Muumit Rivieralla elokuva-arvosteluja:

Skenet: Muumit pistävät elämän risaiseksi visuaalisesti näyttävässä piirrosanimaatiossa.

Episodi: Muumit Rivieralla.

Film-o-holic: Muumit paheiden pyörteissä.

Ilta-Sanomat: Muumit Rivieralla.

Bassoradio: Viikon leffa-arvostelu: Muumit Rivieralla.

Helsingin Sanomat: Kiinnittyminen alkuteokseen suurin heikkous.

Filmitähti: Muumit Rivieralla - lasten silmin.

 

 

Elokuvasta voi tilata koulukinonäytännön elokuvateatteriin.

Materiaaliin liittyvät elokuvat

Muumit Rivieralla

Ohjaaja: Xavier Picard

Maa: Suomi / Ranska Vuosi: 2014

Kesto: 90min

Levittäjä: Nordisk Film

Näyttelijät:
Äänirooleissa mm. Maria Sid, Alma Pöysti, Kris Gummerus ja Mats Långbacka


Tove Janssonin piirtämät originaalit suomalaiset sarjakuvat heräävät henkiin valkokankaalla kokoillan animaatioelokuvassa aikuisille ja lapsille.

Oppimateriaalit ja elokuvat Sopivan elokuvan valitseminen Elokuvateatterien ja levittäjien yhteystietoja Koulukinonäytännön järjestäminen elokuvateatterissa Ohjeita elokuvan katsomiseen koulussa