Nuoren naisen muotokuva

Katseista kehollisuuteen

Tarkastele, miten elokuva kuvaa naisen kehollisuutta. Elokuvan alussa Marianne nähdään merimatkan jälkeen alastomana takkatulen edessä maalauksellisessa asetelmassa. Kehon ääriviivat piirtyvät tulen loimotusta vasten. Tämän jälkeen elokuva korostaa Mariannea katsojana (ennemmin kuin katseen kohteena), joka katsoo Héloïs’ta, kunnes elokuvan lopussa Héloïs paljastaa myös oman katseensa intensiivisyyden. Elokuva tekee Héloïs’sta katsojan, joka on ikään kuin vaivihkaa analysoinut Mariannen ilmeitä pitkin matkaa ja tehnyt tästä rakastavan katseensa kohteen.

Elokuva rakentaa naisten välisen rakkaustarinan juuri katseiden dynamiikkaan. Se esittelee henkilöhahmojen välisiä pitkiä katseita vailla dialogia.

Katseiden välissä nähdään Mariannen hiilellä piirtämiä hahmotelmia kasvonpiirteistä: suun viivoja, silmien varjoja jne. Kasvojen ensimmäiset viivat paperilla vertautuvat Mariannen ja Héloïs’n osin huivilla peitettyihin kasvoihin merenrannalla. Siinä missä maalauksen kasvot rakentuvat yksittäisistä viivoista pikkuhiljaa, niin myös henkilöhahmojen kasvot, kuten heidän persoonansakin, paljastetaan vähitellen tarinan edetessä. Muotokuvat rakentuvat valmiiksi maalauksiksi, kun hiiliviivat täydentyvät ja saavat väriä. Suiden edessä olevat huivit vedetään syrjään ja kasvot paljastuvat. Niin myös naisten tunteet saavat muodon ja kehollisen ruumiillistumansa. Katseista tulee kehojen aistillista syleilyä rakkaustarinan edetessä. 

  • Kuvaile Mariannen ja Héloïs’n henkilöhahmoja elokuvan alussa. Miten elokuva esittelee nämä nuoret naiset?
  • Kuka on Marianne, kuka Héloïs?
  • Mikä on Mariannen päämäärä ja miten se ilmaistaan, entä Héloïs’n?
  • Mikä on Mariannen vastoinkäyminen vai onko sellaista, entä Héloïs’n?
  • Mitä elokuvan loppu kertoo Mariannesta, entä Héloïs’sta?
  • Mitä Sciamma mielestäsi haluaa kertoa tarinallaan?
Elokuvasta voi tilata koulukinonäytännön elokuvateatteriin.

Materiaaliin liittyvät elokuvat

Nuoren naisen muotokuva

(Portrait de la jeune fille en feu )

Ohjaaja: Céline Sciamma

Maa: Ranska Vuosi: 2019

Kesto: 119min Ikäraja: 12

Levittäjä: Cinemanse Oy

Näyttelijät:
Noémie Merlant, Adèle Haenel, Luàna Bajrami, Valeria Golino


Vuoden 2019 Cannes´n elokuvajuhlien suursuosikki, parhaasta käsikirjoituksesta palkittu Nuoren naisen muotokuva on kuin 2000-luvun Piano. Se on samaan aikaan lumoava rakkaustarina, rajat ylittävä kertomus kielloista ja intohimosta – sekä kuvaus siitä, miten erilainen maailma on naisen silmin katsottuna.

Oppimateriaalit ja elokuvat Sopivan elokuvan valitseminen Elokuvateatterien ja levittäjien yhteystietoja Koulukinonäytännön järjestäminen elokuvateatterissa Ohjeita elokuvan katsomiseen koulussa