Operaatio Laulukisa

Johdanto

Synopsis:
Karl muuttaa maalta pääkaupunkiin keskelle maahanmuuttajavaltaista naapurustoa ja kulttuurien kirjoa. Koti-ikävä kalvaa nuorta poikaa, ja sitä lievittää ainoastaan ystävyys naapurintyttö Sawsanin kanssa. Rakkaus musiikkiin yhdistää Karlia ja Sawsania, mutta kanssakäyminen vastakkaisen sukupuolen kanssa on kuitenkin tytön kotikulttuurissa tiukasti säänneltyä. Kun tulee tilaisuus osallistua lasten laulukilpailuun, päättää Sawsan rikkoa sääntöjä ja lähteä toteuttamaan unelmaansa. (Lähde: www.juniorcine.fi)

Oppimateriaali on suunnattu 3.-6. luokille

Oppimateriaali soveltuu erityisesti perusopetuksen oppiaineisiin äidinkieli ja kirjallisuus, uskonto, elämänkatsomustieto ja kuvataide sekä perusopetuksen opetussuunnitelman laaja-alaisen osaamisen aihekokonaisuuksiin ajattelu ja oppimaan oppiminen, kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu, itsestä huolehtiminen ja arjen taidot sekä monilukutaito.

Oppimateriaalin on laatinut aineenopettaja ja elokuvakasvattaja FM Maria Lehtonen.

Oppimateriaalin on tuottanut Koulukino.

Elokuva on osa Wrap!-hanketta, josta Suomessa vastaa Espoo Ciné. Lisätietoja elokuvan tilaamisesta.

Elokuvasta voi tilata koulukinonäytännön elokuvateatteriin.

 

Logo Wrap2016 eu flag creative europe media co funded en

 

Elokuvasta voi tilata koulukinonäytännön elokuvateatteriin.

Materiaaliin liittyvät elokuvat

Operaatio Laulukisa

(Mgp missionen)

Ohjaaja: Martin Miehe-Renard

Maa: Tanska Vuosi: 2013

Kesto: 100min Ikäraja: 7

Levittäjä: Espoo Ciné

Näyttelijät:
Sylvester Byder, Malika Sia Graff, Line Kruse, Ali Kazim, Lars Knutzon, Joakim Ingversen


Tanskalaiselokuva ystävyydestä ja unelmien tavoittelusta.

Oppimateriaalit ja elokuvat Sopivan elokuvan valitseminen Elokuvateatterien ja levittäjien yhteystietoja Koulukinonäytännön järjestäminen elokuvateatterissa Ohjeita elokuvan katsomiseen koulussa