Kuva: Tuffi Films
Kuva: Tuffi Films

Orkesterin edessä

Taidolla ja tunteella

Ennen dokumentin katsomista

1. Listatkaa post-it lapuille, mitä vahvuuksia ja taitoja uskotte kapellimestarin tarvitsevan. Kirjoittakaa tusseilla, yksi taito per lappu. Esimerkkejä vahvuuksista ja taidoista löytyy liitteestä.

2. Kootkaa ryhmässä lappunne yhteen seinälle. Järjestäkää ne ensin hiljaisesti sen mukaan, mikä kenestäkin on kaikkein tärkein niin, että mitä ylempänä, sitä tärkeämpi taito tai vahvuu mielestänne on kyseessä. Jokainen laittaa ensin omat lappunsa ja sitten jokaisella on käytössään kaksi siirtoa siirtää mitä tahansa lappua. Sama ihminen saa siirtää samaa lappua vain kerran.

Keskustelkaa lopuksi, miksi juuri nämä taidot ovat teistä tarpeellisia ja nämä taidot kaikkein tärkeimpiä.

Lähde: Photo by Stefany Andrade on Unsplash

 

Dokumentin katsomisen jälkeen

1.  Palatkaa ennen elokuvan katsomista keräämienne taitojen ja vahvuuksien pariin. Työskennelkää ensin hiljaisesti niin, että jokainen voi lisätä lapuilla haluamansa taidot ja vahvuudet mielestään oikeaan paikkaan. Sen jälkeen kaikilla on jälleen käytettävissään kaksi siirtoa.
Keskustelkaa lopuksi yhdessä: mitä halusitte lisätä ja muuttaa? Miksi? Mikä yllätti dokumentissa?

2.  Opettajalle: “Kapellimestarin on oltava itsevarma, karismaattinen, herkkä, tarkka ja sytyttävä. Heidän tulee vakuuttaa orkesterin soittajat siitä, että tietää mitä tekemässä, vaikka oma mieli on täynnä kyseenalaistuksia ja epävarmuuksia.” Näkyykö tämä ryhmien ideoissa? Millaisia ajatuksia väite herättää? Miten se näkyi dokumentissa?

3. Ideoikaa ensin pienissä ryhmissä ja jakakaa sitten yhdessä: missä muissa tehtävissä kapellimestarin osaamisista ja vahvuuksista voisi olla apua?

4. Keskustelkaa ensin pienissä ryhmissä ja sitten yhdessä, millaisia palautteen antamisen tapoja ja tyylejä huomasitte dokumentissa. Millaista palautetta on teistä helppo vastaanottaa?

5. Palatkaa lopuksi pienissä ryhmissä post-it seinänne luokse puhumaan toisista hyvää selän takana. Kukin ryhmän istuu vuorollaan selin muuhun ryhmään noin metrin päähän. Muun ryhmän tehtävänä on valita seinältä keskustellen ja perustellen taito tai vahvuus, joka sopii kulloinkin tuolilla istuvalle ihmiselle. Tämä lappu voidaan liimata hänen selkäänsä. Mikäli samaa lappua tarvitaan useampaan kertaan, voidaan siitä kirjoittaa kopio uudelle post-it lapulle.

 

Elokuvasta voi tilata koulukinonäytännön elokuvateatteriin.

Materiaaliin liittyvät elokuvat

Orkesterin edessä

Ohjaaja: Anna-Karin Grönroos

Maa: Suomi Vuosi: 2020

Kesto: 75min

Levittäjä: Tuffi Films Oy

Näyttelijät:
Dokumentissa esiintyvät: Emilia Hoving, I-Han Fu, James Kahane, Atso Almila, Hannu Lintu, Susanna Mälkki.


Dokumenttielokuva Sibelius-Akatemian kapellimestariluokan opiskelijoista.

Oppimateriaalit ja elokuvat Sopivan elokuvan valitseminen Elokuvateatterien ja levittäjien yhteystietoja Koulukinonäytännön järjestäminen elokuvateatterissa Ohjeita elokuvan katsomiseen koulussa