Postia pappi Jaakobille

Pappeus

Luterilainen pappi on koulutukseltaan teologian maisteri. Teologista koulutusta annetaan Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa sekä Åbo Akademin teologisessa tiedekunnassa. Yliopistokoulutuksen lisäksi tarvitaan pappisvihkimys. Vihkimyksen edellytyksenä on vokaatio eli kirkon tai seurakunnan henkilökohtainen kutsu henkilölle saapua toimittamaan pappisvirkaa. Papit vihitään aina johonkin tehtävään, ei vain olemaan yleisesti pappeina. Papiksi vihkimisen toimittaa aina piispa avustajineen. Pappeus on elinikäinen jos siitä ei henkilö itse luovu. Pappi, joka on eläkkeellä papin
virasta, on silti aina pappi. Hän voi edelleen toimittaa kirkollisia toimituksia esimerkiksi kastaa lapsia, haudata, vihkiä avioliittoon ja toimittaa jumalanpalveluksia. Papilla ei seurakuntavirassa ole määriteltyä työaikaa, ainoastaan vapaa- ajasta ja sen kestosta on määräykset. Papiksi vihittäessä on annettava virkaan vihittäessä seuraava Kirkkojärjestyksen 5 luvun 6 § mukainen pappislupaus lupaus:

Minä N.N. lupaan kaikkitietävän Jumalan edessä, että toimittaessani pappisvirkaa, jonka olen valmis ottamaan vastaan, tahdon pysyä Jumalan pyhässä sanassa ja siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa. En julkisesti julista tai levitä enkä salaisesti edistä tai suosi sitä vastaan sotivia oppeja. Tahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaa ja jakaa pyhiä sakramentteja Kristuksen asetuksen mukaan. Tahdon noudattaa kirkon lakia ja järjestystä sekä palvella alttiisti seurakuntaa ja sanankuulijoita. Kaikkea tätä tahdon noudattaa niin, että voin vastata siitä Jumalan ja ihmisten edessä. Tähän Jumala minua auttakoon.

  • Mitä ajatuksia pappislupaus herättää?
  • Millaisissa tehtävissä sinä olet tavannut papin?
  • Mistä papin tunnistaa?
  • Miten papin työ mielestäsi eroaa esimerkiksi opettajan työstä?
  • Mikä on mielestäsi tärkeintä papin työssä?
  • Mikä olisi sinun mielestä vaikeinta papin työssä?
  • Pappeja löytyy myös muista kirkoista Suomessa. Millaisia vaatimuksia esimerkiksi katolisen kirkon tai ortodoksisen kirkon papeilla on?
  • Millainen pappi elokuvan Jaakob oli? Millaisena pappeus näyttäytyy hänen kauttaan?

Materiaaliin liittyvät elokuvat

Postia pappi Jaakobille

Ohjaaja: Klaus Härö

Maa: Suomi Vuosi: 2009

Kesto: 76min Ikäraja: 7

Levittäjä: Nordisk Film

Näyttelijät:
Heikki Nousiainen, Kaarina Hazard


Postia pappi Jaakobille on koskettava kertomus armosta, auttamisesta ja anteeksiannosta. Yläkouluihin, lukioihin ja ammatillisiin oppilaitoksiin suunniteltu oppimateriaali soveltuu mm. uskonnon opetukseen. Elokuvasta voi tilata koulukinonäytännön elokuvateatteriin.

Oppimateriaalit ja elokuvat Sopivan elokuvan valitseminen Elokuvateatterien ja levittäjien yhteystietoja Koulukinonäytännön järjestäminen elokuvateatterissa Ohjeita elokuvan katsomiseen koulussa