Pride

Johdanto

Synopsis: Vuosi 1984 Englannissa. 20-vuotias Joe saapuu Lontoon keskustaan osallistuakseen elämänsä ensimmäiselle Pride-marssille. Joukko homomiehiä ja lesbonainen Steph ottavat Joen siipiensä alle. Porukka kokoontuu Jonathanin ja hänen walesilaisen poikaystävänsä Gethinin kirjakaupassa. Iso-Britanniaa hallitsee konservatiivinen pääministeri Margaret Thatcher. Hän ei katso hyvällä silmällä sen enempää yhdenvertaisuutta vaativia homoaktivisteja kuin lakkoilevia kaivostyöläisiä. Thatcher aikoo sulkea kaivoksia eikä suostu palkankorotuksiin, joka on johtanut laajoihin, toista vuotta jatkuviin kaivostyöläisten lakkoihin. Aktivisti Mark alkaa kerätä rahaa lakkolaisille ja ajaa homoliikkeen ja lakkoilijoiden yhteistyötä. Homoaktivistit ajavat bussilla walesilaiseen kaivoskaupunkiin ja onnistuvat taivuttelemaan paikallisen ammattiyhdistysliikkeen osaston hyväksymään homojen keräämä rahallinen tuki, joidenkin kyläläisten vastustuksesta huolimatta. Mark järjestää rahankeräyskonsertin tukemaan lakkolaisia ja walesilaiset viettävät hauskaa aikaa Lontoossa. Joe on salannut homoutensa vanhemmiltaan, mutta lopulta vanhemmat saavat sen selville ja Joe lähtee kotoa. Aikaa myöten Thatcher onnistuu tukahduttamaan lakon ja työläiset palaavat kaivoksiin. Seuraavana vuonna he päättävät vuorostaan tukea uusia ystäviään ja saapuvat Lontooseen Pride-marssille.

Oppimateriaali on suunniteltu lukioihin ja toisen asteen oppilaitoksiin.

Oppimateriaalin on laatinut FM, MA Eija Niskanen.

Elokuvasta voi tilata koulukinonäytännön elokuvateatteriin.

Materiaali on julkaistu vuonna 2015. Linkit on tarkistettu 16.7.2015.

Elokuvasta voi tilata koulukinonäytännön elokuvateatteriin.

Materiaaliin liittyvät elokuvat

Pride

(Pride)

Ohjaaja: Matthew Warrchus

Maa: UK Vuosi: 2014

Kesto: 120min Ikäraja: 12

Levittäjä: Cinema Mondo

Näyttelijät:
Ben Schnetzer, Geroge Mackay, Andrew Scott, Dominic West, Paddy Considine, Imelda Staunton, Bill Nighy


Hyvän tuulen komedia Pride kertoo tositarinan gay-aktivisteista, jotka päättivät aloittaa rahankeräyksen lakossa oleville kaivosmiehille 80-luvun puolivälin Briteissä.

Oppimateriaalit ja elokuvat Sopivan elokuvan valitseminen Elokuvateatterien ja levittäjien yhteystietoja Koulukinonäytännön järjestäminen elokuvateatterissa Ohjeita elokuvan katsomiseen koulussa