Searching for Sugar man

Johdanto

Oppimateriaalin teemat: Dokumenttielokuvan keinoja, poliittinen taide

Synopsis: Varsinaiseksi ilmiöksi muodostunut, uskomaton kertomus muusikosta, josta piti tulla aikakautensa artisti 1960-luvun Detroitissa. Sen sijaan hän katosi maan alle eikä kukaan kuullut hänestä sen koommin. Kunnes hänen albuminsa ilmestyivät Etelä-Afrikassa, jossa hänestä tuli sensaatio.

Elokuva on palkittu muun muassa parhaan dokumenttielokuvan Oscarilla sekä Sundancen elokuvajuhlien yleisöpalkinnolla ja juryn erikoispalkinnolla.

Trailerin voit katsoa täältä.

Oppimateriaali on suunnattu yläkouluun, lukioihin ja ammatillisiin oppilaitoksiin.

Oppimateriaalin on tuottanut Koulukino.

Materiaali on julkaistu vuonna 2014. Linkit on tarkistettu 20.1.2014.

 

Materiaaliin liittyvät elokuvat

Searching for Sugar man

Ohjaaja: Malik Bendjellou

Maa: Ruotsi, Englanti Vuosi: 2013

Kesto: 86min

Levittäjä: Cinema Mondo

Näyttelijät:
dokumentti


Uskomaton kertomus muusikosta, josta piti tulla aikakautensa artisti 1960-luvun Detroitissa. Hän katosi maan alle, eikä kukaan kuullut hänestä sen koommin... Kunnes hänen albuminsa ilmestyivät Etelä-Afrikassa, jossa hänestä tuli sensaatio.

Oppimateriaalit ja elokuvat Sopivan elokuvan valitseminen Elokuvateatterien ja levittäjien yhteystietoja Koulukinonäytännön järjestäminen elokuvateatterissa Ohjeita elokuvan katsomiseen koulussa