Sinivalkoinen valhe

Johdanto

http://www.filmikamari.fi/pressit/uploads/image/Sinivalkoinen_valhe_Jullari.jpg

 

Ohjaus: Arto Halonen

Käsikirjoitus: Arto Halonen, Jouni K. Kemppainen, Kevin Frazier

Ensi-ilta 5.10.2012

Synopsis
Vuoden 2001 Lahden MM-hiihdoista piti tulla jälleen yksi suomalaisen maastohiihdon huippuhetki. Toisin kävi. Seurasi "katastrofaalimaisen suuri häpeä", kun kuusi suomalaista hiihtäjää jäi kiinni kiellettyjen aineiden käytöstä. Joukkokäry jätti jälkeensä kysymyksiä: oliko kysymys hetken hairahduksesta ja "amatöörien puuhastelusta" vai pitkäaikaisesta, määrätietoisesta ja maailmanlaajuisesta huijauksesta?

Sinivalkoinen valhe -elokuvassa käydään läpi dopingin historiaa maastohiihdossa 1970-luvulta alkaen nykypäivään saakka, seurataan vuoden 2001 Lahden MM-kisojen dramaattisia vaiheita sekä vuonna 1998 alkanutta STT:n dopingoikeudenkäyntiä. Pitkän ja perusteellisen tutkimustyön tuloksena elokuvassa on runsaasti uutta tietoa suomalaisen maastohiihdon dopingkulttuurista; sen synnystä, sen laajuudesta ja keskeisistä vaikuttajista. Elokuva pitää sisällään suomalaisten ja kansainvälisten doping-kulttuurin asiantuntijoiden, valmentajien ja urheilijoiden haastatteluja sekä eri lähteistä koottua arkistomateriaalia. Näiden kautta piirtyy armoton kuva järjestelmästä, jossa sankareita luotiin hinnalla millä hyvänsä. Keinoja ei kaihdettu eikä kansa kysellyt niiden perään.

Elokuva osoittaa urheilun kautta, kuinka yhteiskuntamme luo pohjan kaksinaismoralistiselle voitontavoittelulle. Se herättää myös kysymyksen, heijastavatko urheilun vääristymät koko yhteiskunnan vääristymiä. Toimiiko koko yhteiskunta samanlaisten pelisääntöjen mukaan.

Oppimateriaali on suunniteltu yläkouluihin ja lukioihin ja soveltuu käytettäväksi erityisesti liikunnan ja terveystiedon opetuksen yhteydessä.

Pohdittavaksi ennen elokuvan katsomista: Dokumentissa käsitellään huipulla olevien hiihtäjien taloudellisia ja menestykseen liittyviä motiiveja dopingaineiden käyttöön. Pohdi monipuolisesti dopingaineiden käytön sisäisiä ja ulkoisia motiiveja kilpaurheilussa.

Oppimateriaalin on laatinut Dopinglinkin projektikoordinaattori Jukka Koskelo, M.Sc. (sports med). Kysymyksiä urheilusta -osion on laatinut liikuntasosiologian professori Hannu Itkonen.

Oppimateriaalin on tuottanut Koulukino.

Materiaali on julkaistu vuonna 2012. Linkit on tarkistettu 17.7.2013.
 

Materiaaliin liittyvät elokuvat

Sinivalkoinen valhe

Maa: Suomi Vuosi: 2012

Kesto: 119min

Levittäjä: Future Film


Sinivalkoinen valhe on uskalias dokumenttielokuva, joka kertoo suomalaisen maastohiihdon synkän dopinghistorian ja paljastaa huippu-urheilussa vallitsevan valheiden verkon.

Oppimateriaalit ja elokuvat Sopivan elokuvan valitseminen Elokuvateatterien ja levittäjien yhteystietoja Koulukinonäytännön järjestäminen elokuvateatterissa Ohjeita elokuvan katsomiseen koulussa