Siskokset

Johdanto

Oppimateriaalin teemoja: sisaruus ja perhe, japanilainen tapakulttuuri, buddhalaisuus.

Synopsis:
Siskokset Sachi, Yoshino ja Chika asuvat yhdessä suuressa talossa Kamakuran kaupungissa. Heidän isänsä on lähtenyt kauan aikaa sitten toisen naisen matkaan ja äiti on myös ollut pitkään poissa kaukana Pohjois-Japanissa. Isän kuoltua siskokset matkustavat hautajaisiin ja kohtaavat siellä puolisisarensa, teini-ikäisen Suzun, jonka äiti on kuollut. Siskokset päättävät ottaa orvon Suzun luokseen asumaan. Suzu alkaa käydä uutta koulua Kamakurassa, liittyy paikalliseen jalkapallojoukkueeseen ja alkaa tutustua paikallisiin ihmisiin. Sachilla, Yoshinolla ja Chikalla on omat huolensa niin töissä, naapureiden kanssa kuin poikaystävienkin kanssa. Myös kauan poissa ollut äiti, johon vanhimmalla siskolla Sachilla on vihamielinen suhtautuminen, tulee käymään Kamakurassa.

Siskokset kuvaa uusperheiden myötä muodostuvia sisarussuhteita ja perhesuhteiden monimutkaisuutta. Neljän siskoksen elämä yhdessä kuvataan pienten arkipäiväisten tapahtumien kautta. Elokuvan kautta näkyy myös japanilainen tapakulttuuri aterioiden, vuodenaikojen ja kuolemaan liittyvien uskonnollisten rituaalien kautta. Elokuva avaa ikkunan japanilaiseen kulttuuriin ja tapoihin sekä pohtii perheen merkitystä nyky-yhteiskunnassa.

Hirokazu Kore-eda (synt. 1962) on kuvannut useissa elokuvissaan hienovaraisesti perhe- ja ihmissuhteita. Hänen edellinen elokuvansa Isänsä poika kuvasi kahta perhettä, joiden pojat ovat vaihtuneet synnytyslaitoksella. Kore-edaa on verrattu japanilaiseen klassiseen elokuvaohjaajaan Yasujiro Ozuun, joka myös kuvasi pienieleisesti arkisten tilanteiden ja keskustelujen kautta perheitä, interiöörejä ja ihmissuhteita, tuoden merkityksiä esiin dialogin ja henkilöiden eleiden rivien välissä.

Siskokset tuo mieleen myös japanilaisen klassikkoromaanin Makiokan sisarukset, jonka Junichiro Tanizaki kirjoitti sota-aikana. Siinäkin neljä erilaista siskosta käy läpi erilaisia ihmissuhteita ja elämänkohtaloita.

Elokuva perustuu Akimi Yoshidan mangaan.

Oppimateriaali on suunnattu yläkouluihin ja lukiohin sekä ammatillisiin oppilaitoksiin.

Oppimateriaalin on laatinut FM, japanintutkija Eija Niskanen.

Oppimateriaalin on tuottanut Koulukino.

Elokuvasta voi tilata koulukinonäytännön elokuvateatteriin.

Elokuvasta voi tilata koulukinonäytännön elokuvateatteriin.

Materiaaliin liittyvät elokuvat

Siskokset

(Umimachi Diary)

Ohjaaja: Kore-eda Hirokazu

Maa: Japani Vuosi: 2015

Kesto: 128min Ikäraja: 12

Levittäjä: Cinema Mondo

Näyttelijät:
Ayase Haruka, Nagasawa Masami, Kaho, Hirose Suzu


Herkkä ja kaunis tarina rakkaudesta ja perhesiteistä.

Oppimateriaalit ja elokuvat Sopivan elokuvan valitseminen Elokuvateatterien ja levittäjien yhteystietoja Koulukinonäytännön järjestäminen elokuvateatterissa Ohjeita elokuvan katsomiseen koulussa