System Crasher

Taustatietoa elokuvasta ja lämmittelytehtäviä

Taustatietoa elokuvasta

Berlinalessa Hopeisella karhulla palkittu System Crasher on saksalaisen ohjaaja-käsikirjoittaja Nora Fingscheidtin ensimmäinen pitkä fiktioelokuva. Elokuvan ohjaaja Nora Fingscheidt kertoo keksineensä idean elokuvaan kohdatessaan 14-vuotiaan tytön, joka oli ollut kodittomien naisten turvakodissa. Hän oli ihmetellyt tytön nuorta ikää ja saanut tietää, että kyseessä on ns. ”system crasher” eli väliinputoaja. Lastensuojeluviranomaiset kohtaavat toisinaan toivottomia tapauksia, lapsia, jotka putoavat kaikkien turvaverkkojen läpi, joita kukaan ei pysty auttamaan. Käsikirjoitus perustuu kattavaan taustatutkimukseen, jonka aikana Fingscheidt asui ja työskenteli lukuisissa lastensuojelu- ja lastenpsykiatriayksiköissä sekä ryhmäkodeissa. ”Lopputulos on väistämättä tunteisiin vetoava mutta realistinen kuvaus sosiaalityön haasteista ja sosiaalityöntekijöiden voimavarojen rajallisuudesta.” kirjoittaa Suvi Heino Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin katalogissa.

Elokuvasta voi lukea lisää myös mm. Ylen artikkelista System Crasher on lastensuojelupainajainen valkokankaalla - ja se voisi olla totta myös Suomessa.

Elokuvassa korostuu asioiden katsominen monista erilaisista näkökulmista. Näitä eri näkökulmia, ja sitä miten ne tuodaan elokuvassa esiin, kannattaa tarkkailla elokuvan katsomisen aikana.

1. Ennen elokuvan katsomista: lukekaa elokuvan synopsis ja tehkää lapulle muutama ennakkoajatus, mitä elokuvasta syntyy. Elokuvan katsottua lisää samaan listaan tunteita ja ajatuksia, jotka sinulla on päällimäisenä elokuvan katsottuasi.

Kokien, keskustellen ja kirjoittaen

2. Käykää elokuvan katsomisen jälkeen omaa keskustelua luokassa jakautuen ensin 3-5 henkilön ryhmiin  ja käykää lopuksi yhdessä läpi ajatuksenne. Joku toimii kirjurina ja kirjaa ylös ajatukset.

  • Muistelkaa, mitä vahvan emotionaalisen reaktion aiheuttaneita elokuvia olette nähneet
  • Mikä oli System Crasher -elokuvan vaikuttavin kohtaus?
  • Mitä tunteita tunsitte elokuvan aikana?

3. Jatka seuraavia lauseita:

    PARASTA ELOKUVASSA OLI:

    YLLÄTTÄVÄ KOHTAUS:

    JÄRKYTTÄVÄ KOHTAUS:

    HALUAISIN TIETÄÄ ENEMMÄN:

Jakakaa kirjoittamanne tekstit tai lukekaa ne ääneen. Kootkaa yhteenveto ajatuksista ja tunteista. Ryhmät voivat koota työnsä tulokset yhteisen keskustelun pohjaksi.

 

 

Elokuvasta voi tilata koulukinonäytännön elokuvateatteriin.

Materiaaliin liittyvät elokuvat

System Crasher

(Systemsprenger )

Ohjaaja: Nora Fingscheidt

Maa: Saksa Vuosi: 2019

Kesto: 119min Ikäraja: 16

Levittäjä: B-Plan Distribution

Näyttelijät:
Helena Zengel, Gabriela Maria Schmeide, Lisa Hagmeister, Melanie Straub, Victoria Trauttmansdorff, Maryam Zaree, Tedros Teclebrhan


Rehellinen ja riipaiseva saksalaisdraama 9-vuotiaasta Bennistä, joka valahtaa toistuvasti sosiaalihuollon turvaverkkojen lävitse.

Oppimateriaalit ja elokuvat Sopivan elokuvan valitseminen Elokuvateatterien ja levittäjien yhteystietoja Koulukinonäytännön järjestäminen elokuvateatterissa Ohjeita elokuvan katsomiseen koulussa