The Rider

Unelmat ja identiteetti

Elokuvassa seurataan alallaan arvostetun hevoskouluttajan ja rodeoratsastajan Brady Blackburnin elämää aina perhe-elämän yhteisistä hetkistä yksityisiin hetkiin, joissa Brady pohtii elämänsä suuntaa ja merkitystä. Elokuva alkaa hetkestä, joka on muuttanut Bradyn elämän, ainakin hetkellisesti, ja Brady joutuu pakosta viettämään toisenlaista elämää mihin on tottunut. Elokuvan aikana Brady tarttuu yhä enemmän konkreettisiin tilaisuuksiin elämänsä kohentamiseksi, vaihtelevalla menestyksellä. Kaikkein suurin koettelemus kuitenkin on oman itsensä kohtaaminen ja itseensä kohdistuneen pettymyksen käsittely.

1. Mitä elokuvassa kerrotaan Bradyn perheen elämästä? Keitä perheeseen kuuluu, miten he viettävät aikaa keskenään?

2. Miltä Brady ja tämän isä Tim vaikuttavat ihmisinä? Minkälainen suhde Bradylla taas on sisareensa Lillyyn?

3. Miksi Bradyn isä suhtautuu poikaansa niin nuivasti tämän loukkaantumisen jälkeen? Miten Brady taas suhtautuu isänsä kommentteihin ja käytökseen?

4. Miten ja missä vaiheessa perhesuhteet alkavat rakoilla? Miten eri perheenjäsenet suhtautuvat muuttuneisiin olosuhteisiin?

Unelmista todeksi

Rodeoratsastajan hullunrohkeasta työstä huolimatta Brady on luonteeltaan ja olemukseltaan rauhallinen eikä hän ole ystäviensä lailla mitenkään räiskyvä persoona. Hevoskouluttajana Brady on rauhallisen asiantunteva ja hän osaa kuunnella sydäntään asian kuin asian suhteen. Hän ei ole valmis luovuttamaan kummankaan työn vuoksi; toisaalta hän ei ole koskaan juurikaan miettinyt elämälleen muuta suuntaa tai muita osaamisalueitaan.

5. Miksi Brady ryhtyi hevoskouluttajaksi ja rodeoratsastajaksi? Mitä eettisiä ongelmia rodeoratsastuksen kaltaisissa hengenvaarallisissa harrastuksissa ja ammateissa on?

6. Minkälaisista asioista Brady unelmoi? Onko hän jo saavuttanut unelmansa vai siintääkö tulevaisuudessa vielä saavutettavia haaveita?

7. Miten Brady suhtautuu omiin unelmiinsa? Onko hän valmis joustamaan niistä? Entä miten Bradyn isä reagoi muuttuneeseen tilanteeseen, onko hän valmis joustamaan Bradyn elämän vuoksi?

8. Pohtikaa, missä määrin perheenjäsenet ovat osana Bradyn unelmia? Olisiko Brady pystynyt toteuttamaan niitä ilman läheistensä tukea?

9. Pohtikaa vielä, missä määrin yksilö voi toteuttaa unelmiaan itsensä vuoksi, missä määrin taas muiden, esimerkiksi perheen tähden. Tekeekö Brady oikein elättäessään perhettään?  Tekeekö hän sen velvollisuudesta ja kiitollisuudesta, vai puhtaasta omasta halustaan? Voisiko hän elättää perheensä jollain muulla tapaa?

Tehtävä: unelmakartta

Pohtikaa ja kirjatkaa ylös omia haaveitanne! Haaveiletko jostain tietystä ammatista tai elämäntyylistä? Haaveiletko ulkomaanmatkasta, opiskelusta tai asumisesta ulkomailla? Vai siintääkö mielessäsi jokin tietty harrastus?

Pohtikaa tämän jälkeen, miten helposti toteutettavissa haaveenne ovat. Elokuva seuraa Bradyn unelmien jälkeistä aikaa; hän on elänyt unelmaansa ja joutuu nyt ensi kertaa miettimään, mitä muuta elämällä on annettavanaan. Ammattitaitoisen hevoskouluttajan työhön ei hetkessä valmistuta, rodeoratsastajan työstä puhumattakaan. Mitkä omista haaveistanne ovat helposti toteutettavissa, mitkä taas vievät enemmän aikaa ja ehkä myös vaativat työtä ja kärsivällisyyttä?

Palatkaa vielä kerran haaveisiinne. Nyt antakaa ajatusten juosta vapaasti ja unelmoikaa kaikesta, mitä haluaisitte itsellenne tai toteutuvan elämässänne! Kootkaa unelmanne unelmakartaksi (käyttäkää apuna esimerkiksi aikakauslehtiä, leikkaa&liimaa -periaatteella) tai luokaa kartta verkkoalustalle. Käykää lopuksi unelmakarttanne läpi ryhmän kesken, niistä keskustellen. Huomaatteko unelmissanne jotain yhtäläisyyksiä tai eroja?


Miehen malli

1. Tutustukaa seuraavaan Helsingin Sanomien artikkeliin ”Toksinen maskuliinisuus rehottaa keikoillakin, eikä se ole vitsi – nyt nyrkkeilijä Niklas Räsänen kertoo, miten sai nuorena turpaan, koska ei ollut oikeanlainen mies” ja pohtikaa elokuvan mieshahmoja ja miten he edustavat omaa sukupuoltaan. Miten Brady istuu perinteisen miehen malliin, entäpä Bradyn isä tai läheiset ystävät? Muuttaako loukkaantuminen jollain tapaa Bradyn käsitystä mieheydestä, niin suhteessa omaan itseensä kuin suhteessa muihin, esimerkiksi isään ja ystäviin?

2. Pohtikaa vielä lopuksi, minkälaisia miehen malleja on olemassa ja onko olemassa yhtä ”oikeaa miestä”. Voitte käyttää apua myös Koulukinon Moonlight-elokuvaan liittyvää tekstiä aiheesta.

 

Elokuvasta voi tilata koulukinonäytännön elokuvateatteriin.

Materiaaliin liittyvät elokuvat

The Rider

(The Rider)

Ohjaaja: Chloé Zhao

Maa: Yhdysvallat Vuosi: 2017

Kesto: 104min Ikäraja: 12

Levittäjä: Cinema Mondo

Näyttelijät:
Brady Jandreau, Tim Jandreau, Lilly Jandreau, Lane Scott, Cat Clifford


Nuori rodeoratsastaja Brady asuu isänsä ja siskonsa kanssa Amerikan sydänmailla Etelä-Dakotassa. Rodeomaailma on hänelle kaikki kaikessa, kunnes vakava onnettomuus mullistaa hänen maailmansa. Brady on pakotettu etsimään uusi sisältö elämälleen rodeon ja kilpailuvietin ulkopuolelta ja se osoittautuu hänen elämänsä käännekohdaksi.

Oppimateriaalit ja elokuvat Sopivan elokuvan valitseminen Elokuvateatterien ja levittäjien yhteystietoja Koulukinonäytännön järjestäminen elokuvateatterissa Ohjeita elokuvan katsomiseen koulussa