Eddie the Eagle (2016)
Eddie the Eagle (2016)

Urheiluelokuva

Urheiluelokuva on lajityyppi, jossa elokuvan viitekehyksenä on urheilu. Urheiluelokuvat käsittelevät kuitenkin varsin laajasti erilaisia aihepiirejä, eikä niitä ole suinkaan aina suunnattu urheilufaneille. Urheiluelokuvissa usein esiintyviä teemoja ovat muun muassa itseensä uskominen, itsensä voittaminen, erilaisuus, sukupuoliroolit, ystävyys, fanikulttuuri ja erilaiset kulttuurit.

Urheiluelokuvat sijoittuvat usein jonkin urheilutapahtuman, -lajin ja/tai urheilijan ympärille. Urheiluelokuvissa luodaan tyypillisesti odottavaa tunnelmaa ja intensiteettiä elokuvallisin keinoin. Tyypillistä urheiluelokuville on myös suhteellisen yksinkertainen juoni, joka kulminoituu merkittävään urheilutapahtumaan. Usein urheiluelokuvat perustuvat tositapahtumiin tai ovat elämäkertoja. Urheiluelokuvat edustavatkin monia erilaisia elokuvan tyylilajeja. Koulukinon oppimateriaalitarjonnan urheiluelokuvat edustavat elämäkerta-, dokumentti-, draama- ja komediaelokuvan tyylilajeja.

1900–2000-lukujen suosituimmat urheiluelokuvat ovat käsitelleet autourheilua, amerikkalaista jalkapalloa, baseballia, nyrkkeilyä, koripalloa, painia, jalkapalloa, yleisurheilua, jääkiekkoa, golfia ja hevosurheilua. Suomessa viime vuosina suosiossa ovat olleet erityisesti urheiludokumentit, joita on valkokankaille asti päässyt useampia. Erityisesti suomalaisista urheiluikoneista kertovat Selänne ja Kuningas Litmanen -elokuvat keräsivät varsin suuria katsojalukuja. Myös urheilusankaruuden kääntöpuoliin on kiinnitetty huomiota muun muassa Arto Halosen elokuvissa Sinivalkoinen valhe ja Isänmaallinen mies.

Urheilu on houkutteleva aihe elokuville, sillä se kerää paljon huomiota, kiinnostaa, koskettaa ja herättää paljon tunteita monissa ihmisissä sekä korostaa usein yhteenkuuluvuuden ja samastumisen tunnetta, niin kansallisella, yhteisöllisellä kuin henkilökohtaisella tasolla. Urheilu onkin ollut tärkeä aihealue elokuvissa aina elokuvan synnystä lähtien.

Urheiluelokuvia on tutkittu eri näkökulmista. Voit tutustua tutkimuksiin esimerkiksi täällä. Muutamia urheiluelokuvia käsitteleviä kirjoja on puolestaan vinkattu täällä.

 

Lähteet

Elokuvauutiset.fi 2016. Katsotuimmat suomalaiset dokumenttielokuvat 1970– [online]. Viitattu 31.7.2016.

Filmsite 2016. Sport Films. [online]. Viitattu  31.7.2016.

Routledge 2013. Sport and Film [pdf] Viitattu 31.7.2016.

The Script Lab 2016. Sports. [online] Viitattu 31.7.2016.

 

Koulukinon teemapaketteihin on koottu elokuvatärppejä ja oppimateriaaleja eri aiheista. Teemapaketteja löytyy monipuolisesti hyvän mielen elokuvista globaalikasvatukseen, historiallisista elokuvista kasvukertomuksiin ja sateenkaariaiheista kotimaisen elokuvan helmiin.

 

Oppimateriaalit ja elokuvat Sopivan elokuvan valitseminen Elokuvateatterien ja levittäjien yhteystietoja Koulukinonäytännön järjestäminen elokuvateatterissa Ohjeita elokuvan katsomiseen koulussa