Valkohammas

Amerikan intiaanit ja luonnonuskonto

1. Selvitä, millä alueilla alla olevat intiaaniheimot ovat asuneet Pohjois-Amerikassa.

  • Mohikaanit
  • Irokeesit
  • Huronit
  • Mohawkit
  • Miamit
  • Micmacit
  • Creet
  • Ottawat

2. Pohjois-Amerikan alkuperäisasukkaita eli intiaaneja asui alueella jopa kymmenen miljoonaa ennen suuria löytöretkiä. Kun eurooppalaiset asuttivat Pohjois-Amerikan, sodat ja tautiepidemiat aiheuttivat tuhoa, jonka vuoksi intiaaneja oli 1800-luvun lopulla jäljellä enää muutamia satoja tuhansia. Selvitä, miten sodat ja tautiepidemiat nopeuttivat intiaaniheimojen kulttuurin tuhoutumista. Kerro myös, miten siirtolaiset suhtautuivat intiaaneihin.

3. Historia –lehden internetsivuilla on kerrottu 21 faktaa intiaaneista. Opettaja voi jakaa sopivat faktat oppilaille, jotka esittelevät saamansa faktan muille. Faktoista voidaan koota muistiinpanot.

4. Ota selvää, minkälainen asema intiaaneilla on Yhdysvalloissa tänä päivänä .

5. Tee käsitekartta luonnonuskontojen tunnuspiirteistä. Käytä apunasi Museoviraston ylläpitämää Uskontojen maailma –sivustoa.

6. Selvitä, mitä tarkoittaa animismi sekä shamanismi ja miten ne liittyvät intiaanien uskomuksiin.

Opettajalle: Lue Kaleva-lehden Tapio Sipilän kirjoittama artikkeli Intiaanit kiinnostavat aina sekä Ylen artikkeli Intiaanien arvostus on noussut. Voit referoida artikkelien sisällön oppilaille tai lukea kiinnostavia kohtia artikkeleista. Tämä valottaa oppilaille intiaanien elämää ennen ja nyt.

Elokuvasta voi tilata koulukinonäytännön elokuvateatteriin.

Materiaaliin liittyvät elokuvat

Valkohammas

(Croc-Blanc)

Ohjaaja: Alexandre Espigares

Maa: Ranska, Luxemburg, Yhdysvallat Vuosi: 2018

Kesto: 87min Ikäraja: 7

Levittäjä: Cinema Mondo

Näyttelijät:
Alkuperäisversion äänirooleissa Nick Offerman, Rashidfa Jones, Paul Giamatti, Eddie Spears. Suomenkielisen version ohjaus Pekka Lehtosaari Suomenkielisissä äänirooleissa: Antti Reini, Jukka-Pekka Palo, Jussi Lampi, Pertti Koivula, Jonna Järneelt, Jukka Voutilainen


Jack Londonin seikkailuromaaniklassikkoon perustuva animaatio.

Oppimateriaalit ja elokuvat Sopivan elokuvan valitseminen Elokuvateatterien ja levittäjien yhteystietoja Koulukinonäytännön järjestäminen elokuvateatterissa Ohjeita elokuvan katsomiseen koulussa