Valkoinen raivo

Tunteet

Tavoitteet: oivaltaa tunteiden ja tunnetaitojen merkitys hyvinvoinnille

Elokuvan päähenkilö Lauri määrittelee mustan raivon sellaiseksi, jossa toimitaan impulsiivisesti vihan sokaisemana ja valkoisen raivon tilaksi, jossa vahingoitetaan vihollista analyyttisesti, rauhallisesti ja tunnekylmästi. Laurin valkoisen raivon taustalla olivat käsittelemätön suru ja trauma isän kuolemasta sekä pitkään jatkuva koulukiusaaminen.

  • Surun käsittelemättä jättäminen altistaa traumatisoitumiselle ja masentumiselle. Lisätietoa surusta. Surun ja kriisin vaiheet on kuvattu oma-apuohjelma Toivossa. Tutustukaa pienryhmissä vaiheisiin ja a) valitkaa värikortit, joilla voisitte kuvata surun eri vaiheita tai b) maalatkaa sormiväreillä tulkintanne surun vaiheista. Purku: keskustellaan tulkinnoista ja siitä, miksi surun käsittely on tärkeää.

    Ohjaajalle: tehtävää varten tarvitaan joko erivärisiä kartonkipaloja värikorteiksi tai sormivärit ja piirustuspaperit.
     
  • Laurin mukaan terroristikoulutuksessa voidaan tavoitella valkoista raivoa, jotta terroristit kykenisivät toimimaan tunteettomasti ja harkitsevasti. Valkoista raivoa kokevat ihmiset ovat Laurin mukaan kykenemättömiä tuntemaan tunteita ja elämään normaalia elämää. Tunteet ovat kuitenkin olennainen osa hyvinvointia ja ne tuovat elämään merkityksellisyyttä. Miksi tunteet ja niiden ilmaiseminen ovat tärkeitä a) ihmissuhteissa, b) opiskelussa ja c) työssä jaksamisessa? Jakakaa nämä elämän alueet eri pienryhmille pohdittaviksi ja keskustelkaa niistä tai tuottakaa pohdintanne tuloksista ryhmissä 2-3 still-kuvaa eli patsasta. Still-kuvien purku: katsotaan still-kuvat ja keskustellaan niiden herättämistä ajatuksista ja tulkinnoista.
Elokuvasta voi tilata koulukinonäytännön elokuvateatteriin.

Materiaaliin liittyvät elokuvat

Valkoinen raivo

(Valkoinen raivo)

Ohjaaja: Arto Halonen

Maa: Suomi Vuosi: 2015

Kesto: 73min Ikäraja: 12

Levittäjä: VLMedia

Näyttelijät:
Linus Tuomenvirta, Miro Mäkelä, Jouko Hokkanen


Elokuva selviytymisestä ja kiusatusta, joka voitti joukkomurhaajan mielen.

Oppimateriaalit ja elokuvat Sopivan elokuvan valitseminen Elokuvateatterien ja levittäjien yhteystietoja Koulukinonäytännön järjestäminen elokuvateatterissa Ohjeita elokuvan katsomiseen koulussa