Elämä ennen kaikkea

Afrikkalainen elokuva

1. Suurin osa televisiossa ja elokuvateattereissa esitettävistä elokuvista on peräisin anglosaksisista maista eli Yhdysvalloista ja Iso-Britanniasta. Lisäksi olette nähneet lukuisia kotimaisia ja muissa Euroopan maissa tehtyjä elokuvia. Mutta oletteko aiemmin nähneet afrikkalaisia elokuvia? Minkä nimisiä tai keiden ohjaajien tekemiä afrikkalaisia elokuvia muistatte nähneenne? Missä olette nähnyt kyseisiä elokuvia? Miksi niitä on niin vähän tarjolla?

Tehtävän apuna voi käyttää yhteiskuntaopin tai äidinkielen oppikirjoista löytyviä tekstejä, jotka liittyvät kulttuurin globalisaatioon ja siirtomaahistoriaan.

2. Tutustukaa elokuvan lehdistömateriaaliin (huom. englanninkielistä), jossa kerrotaan elokuvan teon taustoista, ohjaajasta ja näyttelijöistä. Verratkaa sitten aiemmin näkemiänne Afrikasta kertovia elokuvia Elämä ennen kaikkea –elokuvaan? Onko elokuvan käsittelytavassa tai tyylissä mielestänne eroja? Mistä erot voisivat johtua?

3. Kiinnittäkää huomiota elokuvassa puhuttuun kieleen. Kieli on nimeltään Sepedi.
a. Ottakaa selvää kyseisestä kielestä ja sen puhujista esimerkiksi seuraavilta sivuilta Kwintessential tai South Africa Explored.

b. Oletteko aiemmin kuullut kyseistä kieltä?

c. Mitä merkitystä elokuvassa käytetyllä kielellä on, jos kerran elokuva kuitenkin on tekstitetty?

4. Yksi afrikkalaisen elokuvan keskeinen teema on ollut naisen asema Afrikassa. Sitä on käsitelty monista Afrikan maista tulevissa elokuvissa. Aihetta pohditaan myös Mari Maasillan artikkelissa ”Ne ihanat, vahvat naiset. Länsiafrikkalaisen elokuvan naiskuvan tarkastelua.” (Teoksessa Jaana Airaksinen ja Tuula Ripatti (toim.) Rotunaisia ja feminismejä. Vastapaino 1999.)

Lukekaa kyseinen artikkeli ja verratkaa siinä esiteltyjä teemoja ja elokuvia Elämä ennen kaikkea –elokuvaan? Minkälaisia eroja ja yhtäläisyyksiä löydätte?

Elokuvasta voi tilata koulukinonäytännön elokuvateatteriin.

Materiaaliin liittyvät elokuvat

Elämä ennen kaikkea

(Life, Above All)

Ohjaaja: Oliver Schmitz

Maa: Saksa,Etelä-Afrikka Vuosi: 2011

Kesto: 105min Ikäraja: 12

Levittäjä: Atlantic Film

Näyttelijät:
Khomotso Manyaka, Lerato Mvelase, Harriet Manamela, Aubrey Poolo, Keaobaka Makanyane


Elokuva on kuvaus nuoren, älykkään tytön valtavasta vahvuudesta taistella vastaan uskomuksia, pelkoa ja häpeää, taistella perheensä ja ystävänsä puolesta, sen puolesta mikä on oikein.

Oppimateriaalit ja elokuvat Sopivan elokuvan valitseminen Elokuvateatterien ja levittäjien yhteystietoja Koulukinonäytännön järjestäminen elokuvateatterissa Ohjeita elokuvan katsomiseen koulussa