Calamity

Calamity
Eletään vuotta 1863 Yhdysvalloissa. Uudisasukkaiden saattue kulkee idästä kohti länttä ja uutta asuinaluetta. Yhdessä karavaanin kärryistä matkaa Martha Jane, hänen isänsä sekä kaksi nuorempaa sisarusta. Martha Janen äiti on kuollut, joten hän kantaa vastuun nuoremmista sisaruksistaan. Hänen isänsä on ammattitaitoinen lasson käyttäjä, mutta joutuu onnettomuuteen, eikä voi enää ohjastaa hevosia vaunusaattueessa. Marthan on kannettava vastuu ja otettava ohjakset kirjaimellisesti käsiinsä. Siinä vaiheessa pitkät hiukset ja hameet ovat vain tiellä. Martha Jane uskaltautuu käyttämään housuja ja leikkaa vimmaistuksissaan hiuksensakin lyhyiksi. Uudisasukasryhmän johtaja ei kuitenkaan hyväksy moista käytöstä nuorelta ja saati tytöltä! Martha Jane karkaa ja kohtaa samalla villin erämaan sekä ahtaat ennakkoluulot, joita hän tyttönä saa osakseen.
Elokuva on ranskankielinen ja se on tekstitetty suomeksi.