Kohta 18

Pojat tienhaarassa

  • Lukekaa seuraava lainaus ja keskustelkaa sen herättämistä ajatuksista. ”Kohta 18 on elokuva viidestä 17-vuotiaasta helsinkiläispojasta. Nuoret miehet uhoavat aikuisuuttaan ja uskovat että maaginen täysi-ikäisyyden täyttämien on portti omaan elämään. Elokuvan syntyhistoria on poikkeuksellinen. Elokuvaohjaaja Maarit Lalli oli huolissaan pojastaan, joka vietti yhä pidempiä aikoja kaupungilla juhlimassa ja tuli kotiin milloin sattui. Äiti pakotti pojan kotiarestiin. Jatkuviin ristiriitatilanteisiin löytyi luova ratkaisu: Maarit Lalli ehdotti pojalleen, että he käsikirjoittaisivat yhdessä elokuvan täysi-ikäisyyttä odottavista pojista. Sattumalta poika, Henrik Mäki-Tanila tuli mukaan näyttelijäksi.” (Lähde)
  • Maarit Lalli sanoi Voimala-ohjelman jaksossa Äidin kasvattama poika (TV1 tiistaina 20.3.2012), että elokuvan pojat ovat tienhaarassa. Jos he pelaavat korttinsa oikein, heillä on mahdollisuuksia vaikka mihin, mutta mahdollisuus myös muuhun on hyvin vahvasti läsnä. Oletko sinä ollut vastaavassa tilanteessa? Millainen tilanne voisi tulla eteesi, missä valinnoillasi olisi loppuelämän kannalta merkittävät seuraukset? Kirjoita joko omiin kokemuksiin perustuva tai fiktiivinen tarina otsikolla ”Tienhaarassa”.

  

Materiaaliin liittyvät elokuvat

Kohta 18

Ohjaaja: Maarit Lalli

Maa: Suomi Vuosi: 2012

Kesto: 110min Ikäraja: 12

Levittäjä: Nordisk Film

Näyttelijät:
Karim Al-Rifai, Arttu Lähteenmäki, Henrik Mäki-Tanila, Anton Thompson Coon, Ben Thompson Coon.Sivuosat: Sivuosat: Elina Knihtilä, Ilari Johansson, Niina Nurminen, Mats Långbacka, Mari Perankoski, H-P Björkman, Tarja Heinula


”Meitä oli viis kundii. Me pidettiin yhtä – melkein aina. Musta meillä oli kaikilla ihan normaalit perheet. Normaalit ongelmat. Normaalit fiilikset. Ei mitään, mistä ei ois päässy yli. Sitten sinä yhtenä vuotena kaikki alkoi mennä jostain syystä päin v*ttua.”

Oppimateriaalit ja elokuvat Sopivan elokuvan valitseminen Elokuvateatterien ja levittäjien yhteystietoja Koulukinonäytännön järjestäminen elokuvateatterissa Ohjeita elokuvan katsomiseen koulussa