Korso

”No man is an island” – merkittävät ihmiset

1. Markuksen tarinassa myös muilla ihmisillä ja heidän toiminnallaan oli keskeinen rooli asioiden etenemisessä. Seuraavien harjoitusten tavoitteena on tarkastella, miten meitä ympäröivät ihmiset tukevat meitä ja myös vaikuttavat elämämme kulkuun.

Jakautukaa 4–6 hengen pienryhmiin. Tavoitteenanne on kuvata, millaisessa ihmissuhteiden verkostossa Markus elokuvan aikana toimii. Voitte esimerkiksi piirtää ison paperin keskelle Markuksen ja ruveta sen jälkeen asettelemaan muita henkilöitä hänen ympärilleen. Voitte kuvata erilaisia ihmissuhteita ja jännitteitä esimerkiksi erilaisin värein ja symbolein. Pohtikaa verkostoa rakentaessanne:

  • Keitä henkilöitä elokuvassa esiintyi ja miten he vaikuttivat Markukseen?
  • Keitä henkilöitä Markuksen kartasta puuttuu? Keitä ei hänen elämässään näkynyt? Mistä luulette tämän johtuvan?
  • Keitä verkostossa olisi mielestänne pitänyt olla ja miksi?

Lopuksi ryhmien tuotokset esitellään muille ja pohditaan yhdessä vastauksia yllä oleviin kysymyksiin.

2. Seuraavaksi työskennellään itsenäisesti. Kukin rakentaa itselleen kuvan tai kirjoituksen tms. omasta ihmissuhdeverkostostaan. Tätä rakentaessaan nuori pohtii seuraavia apukysymyksiä. Kunkin kysymyksen kohdalla verkostoon voi lisätä useammankin henkilön. Harjoitus on sovellettu Vance Peavyn ”Elämäni työkirjan” (Psykologien kustannus Oy, 2010) harjoituksesta.

  • Kenen luokse menet, kun tarvitset hyvää kuuntelijaa?
  • Kuka antaa sinulle rakentavaa palautetta tekemisistäsi?
  • Kenen luokse menet, kun tunnet itsesi yksinäiseksi ja tarvitset tukea?
  • Kuka haastaa sinut opiskelemaan ahkerammin tai elämään paremmin?
  • Kuka muistuttaa sinua siitä, että olet arvokas?
  • Kuka auttaa sinua kehittämään taitojasi ja kykyjäsi?
  • Kenen kanssa voit jakaa rakkautta ja hellyyttä?
  • Kuka auttaa sinua olemaan luova ja arvostamaan tätä taitoa?
  • Kenen kanssa voit keskustella opiskeluuni tai työhaaveisiini liittyvistä jutuista?
  • Kenen kanssa voit keskustella arvoistasi, moraalistasi ja niihin liittyvistä vaikeistakin valinnoista?
  • Kenen puoleen käännyt, jos sinua huolestuttaa tekemäsi virheet tai virheet, joita saattaisit tehdä?
  • Kenen kanssa voin juhlia elämäni hyviä asioita?

(Muokattu lähteestä: A-ura, Suhdeverkostot merkitysten luomisessa.)

Elokuvasta voi tilata koulukinonäytännön elokuvateatteriin.

Materiaaliin liittyvät elokuvat

Korso

Ohjaaja: Akseli Tuomivaara

Maa: Suomi Vuosi: 2014

Kesto: 84min Ikäraja: 12

Levittäjä: B-Plan Distribution

Näyttelijät:
Mikko Neuvonen, Iida Lampela, Niko Vakkuri, Iiro Panula, Richmond Ghansah, Petri Manninen


Parikymppinen Markus haaveilee katukoristähden urasta New Yorkissa, vaikka todellisuudessa päivät kuluvatkin kavereiden kanssa pelaillen ja Korson lähiössä lorvien. Markus pistää itsensä ja lopulta kaverinsakin likoon todistaakseen että unelma on kaikkea muuta kuin typerä.

Oppimateriaalit ja elokuvat Sopivan elokuvan valitseminen Elokuvateatterien ja levittäjien yhteystietoja Koulukinonäytännön järjestäminen elokuvateatterissa Ohjeita elokuvan katsomiseen koulussa