Kummisetäni thaimorsian

Globalisaatio

Nyky-Suomessa näkyy ja kuuluu myös globaali maailma. Suomessa tehdään mm. suomibhangraa, joka on uuden vuosituhannen globaalia kansanmusiikkia, (Shava) ja on meillä tummaihoinen Mannerheimkin. Kuitenkin samanaikaisesti yhä kansainvälisemmässä maailmassa omien juurien etsiminen ja yhdistäminen esimerkiksi nykymusiikkiin näkyy mm. Elokuu- yhtyeen tekemänä “cityhumppana”.

Globalisaatio voidaan jakaa kolmeen osa–alueeseen:

taloudellinen ja poliittinen globalisaatio

kulttuurinen globalisaatio

ympäristöongelmien globalisaatio

Näistä kulttuurinen globalisaatio käsittää kaksi päinvastaista kehityskulkua. Yhtäältä suurkaupunkien muoti ja elämäntyyli samankaltaistuu, ja yhteistä kulttuuria kutsutaan maailmankulttuuriksi. Toisaalta tämän yhtenäistymisen vastapainoksi halutaan korostaa omaa erilaisuutta, mikä johtaa kulttuurien erilaistumiseen.

(Lähde: Opetushallitus/Etälukio/Maantiede)

 

Kysymyksiä

  • Mieti mikä yhdistää kaikkia maailman ihmisiä? Mikä meitä erottaa toisistamme? Voiko globalisaatio poistaa näitä eroja osittain tai kokonaan? Miksi?
     
  • Pohdi globalisaation vaikutuksia. Kun erimaalaiset ihmiset muodostavat perheitä ja saavat lapsia, maailman kansat, kielet ja kulttuurit alkavat sekottua keskenään. Mihin asti eri kulttuurit voivat yhdistyä? Mikä voisi olla mm. kiinalais-brasilialaisen miehen ja suomalais-somalialaisen  naisen yhteisen lapsen tuntema kansallinen identiteetti jos hän syntyisi vaikkapa Pariisissa? Mitä kieltä hän puhuisi? Mikä vaikuttaisi hänen kansallisen identiteettinsä syntyyn, vai voisiko hän kokea olevana maailman kansalainen?
     
  • Mitä on suomalaisuus? Liittyykö oma identiteetti kansallisuuteen? Miten se voi säilyä tai muuttua globaalissa maailmassa?
     
  • Etsi sinun suomalaisuuttasi koskettavia kuvia, sanoja, muotoja, värejä, esineitä. Rakenna niistä kollaasi/nykytaiteen taideteos. Voit tehdä harjoituksen myös miettien maaimankansalaisen olemusta.

Materiaaliin liittyvät elokuvat

Kummisetäni thaimorsian

Ohjaaja: Wille Hyvönen

Maa: Suomi Vuosi: 2012

Kesto: 60min

Levittäjä: Pirkanmaan elokuvakeskus

Näyttelijät:
Dokumentti


Oppimateriaalit ja elokuvat Sopivan elokuvan valitseminen Elokuvateatterien ja levittäjien yhteystietoja Koulukinonäytännön järjestäminen elokuvateatterissa Ohjeita elokuvan katsomiseen koulussa