Miss Farkku-Suomi

Itseään etsimässä

1. Välde: En ole vielä koskaan juonut viiniä tai viinaa enkä ole ikinä ollut humalassa. En ole  ikinä oksentanut enkä sammunut ja olen sentään 16-v. Kaikki kertovat juttuja siitä, kuinka he ovat törttöilleet kännissä. Känninen koululainen on rohkea, koska se uskaltaa uhmata yhteiskunnan sääntöjä esiintymällä julkeasti. Myöhemmin koululaisista tulee opiskelijoita, jotka riehuvat kännissä ylioppilaslakki päässä. Suuret taiteilijatkin, kuten Saarikoskiki ja Salama, kapinoivat juomalla. Lääkärit ja tuomarit juovat pikkujouluissa ja käyvät sairaanhoitajien ja pikakirjoittajien kimppuun, ja lopuksi on vielä tangolaulaja, joka juo itsensä ennenaikaiseen hautaan kuin marttyyri tai Kristus, joka kuoli meidän syntiemme tähden. (Röyhkä: Miss Farkku-Suomi, ss. 36-37.)

Välde haluaa kuuluisaksi rock-tähdeksi. Naapurin lestadiolaisperheen pikkupojille Välde selostaa että "rokkarit saa kauneimmat naiset. Hyvä ulkonäkö koskee jotenki naisia, mutta on siitä hyötyä myös miehille." Edessä on siis muodonmuutos. Täytyy luoda oma tyyli, aivan kuten Lou Reed ja David Bowie ovat luoneet oman persoonallisuutensa, tuumii Välde ja laatii listan asioista, joita hänen tulee tehdä:

Pitää opetella lausumaan englantia. Pitää aloittaa kitaran soittaminen. Pitää laihtua ja olla kova ja vittumainen. Pitää alkaa käydä lenkillä ja pitää välttää makeaa ja rasvaista. Pitää treenata sanojen kanssa laulamista. Pitää ostaa mielenkiintoisemman näköisiä vaatteita, pitää käydä kirpputoreilla ja hankkia 60- luvun tyylinen musta puku sekä kravatteja. Pitää keksiä menneisyys. Pitää hankkia hyvännäköinen tyttöystävä. Päälle täytyy myös tehdä jotain; tukka pois.

  • Millä tavoin Välden äiti, naapurin pojat tai luokkakaverit suhtautuvat Välden muodonmuutokseen? Miettikää, millainen muodonmuutos teitä kiehtoisi. Laatikaa lista siitä, mitä siihen tarvitaan. Tai ideoikaa pareittain toinen toisellenne pareittain tai pienissä ryhmissä uusi look! Luonnostelkaa ideanne paperille.

2. Valitkaa seuraavista tehtävistä viisi itseänne kiinnostavaa polkua. Kirjoittakaa muistiin, millaisia ajatuksia ne teissä herättävät. Kirjoittakaa pieni tarina itsestänne näiden tietojen perusteella.

  • Millainen on ensimmäinen muistonne?
  • Luetelkaa viisi itsellenne tärkeää ja rakasta paikkaa. Kirjoittakaa jokaisesta paikasta muutama sana. Kertokaa esimerkiksi, miltä siellä näyttää. Millaisia värejä siellä on? Miltä siellä tuoksuu? Mitä ääniä siellä kuuluu?
  • Luetelkaa viisi muistojenne inhottavaa tai pelottavaa paikkaa. Kirjoittakaa jokaisesta paikasta jotakin. Kertokaa esimerkiksi, miltä siellä näyttää. Miltä siellä tuoksuu? Mitä värejä siellä on? Mitä ääniä kuuluu? Kirjoittakaa jokaisesta paikasta muutama sana.
  • Luetelkaa viidestä kymmeneen asiaa, jotka saivat teidät innostumaan, kun olitte pieniä.
  • Millaiset asiat saavat teidät innostumaan nykyään?
  • Haluaisitteko vaihtaa nimeä? Minkä nimisiä haluaisitte olla? Mikä olisi hyväntuulinen nimi? Onko joku nimi sopiva pahantuuliselle? Kokeilkaa vaikkapa yhdistää äidin tai mummin tyttönimi ja oma toinen nimenne. Millainen persoona sen niminen olisi?
  • Miten lempinimet syntyvät? Millaisia lempinimiä teillä on ollut eri ikävaiheissa? Millaisia lempinimiä teillä oli aivan pienenä vauvana? Millä nimellä kaverit teitä kutsuvat?
  • Millaisia toiveita esittäisitte, jos saisitte esittää kolme toivomusta?
  • Kuka kirjallisuuden henkilö olisitte, jos saisitte valita? Valitkaa kolme erilaista henkilöhahmoa ja perustelkaa valintanne lyhyesti muutamalla lauseella.
  • Millaisista asioista unelmoitte? Kertokaa kolmesta tärkeimmästä unelma-asiasta muutamalla lauseella.
  • Millaiset asiat teitä pelottavat? Kertokaa kolmesta tärkeimmästä muutamalla lauseella.
Elokuvasta voi tilata koulukinonäytännön elokuvateatteriin.

Materiaaliin liittyvät elokuvat

Miss Farkku-Suomi

Maa: Suomi Vuosi: 2012

Kesto: 86min Ikäraja: 12

Levittäjä: Nordisk Film


Miss Farkku-Suomi on Kauko Röyhkän omaelämäkerrallinen ja humoristinen kuvaus nuoren miehen kasvusta, musiikista ja suuresta rakkaudesta. Se on myös kertomus punkin ja uuden aallon rockmusiikin tulosta pohjoisen pikkukaupunkiin - elokuva sijoittuu 70-luvun Ouluun.

Oppimateriaalit ja elokuvat Sopivan elokuvan valitseminen Elokuvateatterien ja levittäjien yhteystietoja Koulukinonäytännön järjestäminen elokuvateatterissa Ohjeita elokuvan katsomiseen koulussa