Näkymätön poika

Identiteetti ja minäkuva

Michele on luokkansa kiusaajien silmätikku, muuten melko huomaamaton ja hiljainen oppilas. Micheleä nolottaa, että hänen äitinsä on kaupungin poliisipäällikkö ja että hänellä ei ole isää, mistä häntä myös kiusataan. Michelen tuskaa lisää vahingossa kuultu keskustelu hänen adoptiostaan, minkä seurauksena Michelen tunteet kuohuvat entisestään: kuka hän oikein on ja mistä hän on kotoisin – ja keitä hänen bioloiset vanhempansa ovat?

1. Mitä tarkoittaa identiteetti, entä minäkuva? Voit käyttää vastaamisen Verneri.net-sivuston määritelmiä.

2. Miten identiteetti ja minäkuva nousevat elokuvassa esille, esimerkiksi Michelen, Stellan tai kiusaajien henkilöhahmoissa?

3. Miten identiteetti ja minäkuva ilmenevät kiusaamistilanteissa? Miten esimerkiksi kiusaajat perustelevat kiusaamistaan, ja miten Michele taas puolustautuu kiusaajiltaan?

4. Miten Michele kehittyy elokuvan aikana ihmisenä? Muistele, minkälainen Michele on elokuvan alussa ja elokuvan lopussa. Mikä tämän muutoksen on saanut aikaan?

5. Pohdi omaa elämääsi  ja jotain tilannetta tai hetkeä, mikä sai sinussa aikaan muutoksen. Minkälaisesta tilanteesta oli kyse? Mitä opit itsestäsi tilanteen myötä?

6. Pohdi, miten ihmiset suhtautuvat yllättäviin tilanteisiin tai muutoksiin. Miksi jotkut ovat rauhallisia tilanteen kuin tilanteen edessä ja toiset taas joutuvat helposti tunnekuohun valtaan? Onko yhtä oikeaa tapaa esimerkiksi käsitellä suuttumusta tai surua? Entä miksi taas yleensä iloisiksi koetut asiat aiheuttavat joskus surua tai kiukkua?

Elokuvasta voi tilata koulukinonäytännön elokuvateatteriin.

Materiaaliin liittyvät elokuvat

Näkymätön poika

(Il ragazzo invisibile)

Ohjaaja: Gabriele Salvatores

Maa: Italia Vuosi: 2014

Kesto: 100min Ikäraja: 12

Levittäjä: Espoo Ciné

Näyttelijät:
Ludovico Girardello, Valeria Golino, Fabrizio Bentivoglio


Italialainen supersankarielokuva, jossa 13-vuotias Michele huomaa pystyvänsä muuttumaan näkymättömäksi.

Oppimateriaalit ja elokuvat Sopivan elokuvan valitseminen Elokuvateatterien ja levittäjien yhteystietoja Koulukinonäytännön järjestäminen elokuvateatterissa Ohjeita elokuvan katsomiseen koulussa