Sammyn suuri seikkailu

Kaukaisen meren äärellä

Ennen elokuvan katselua

a. Opettaja johdattaa ryhmän mielikuvamatkalle meren rantaan: Kuvitelkaa lämmin kaukainen valtameri, jossa vesi on turkoosin sinistä, suuret mainingit murtuvat rantahietikkoon. Kuunnelkaa meren ääniä silmät kiinni. Mitä näette rantavedessä? Mikä siintää horisontissa? Mitä huomaatte taivaalla? Entä, mitä voitte löytää jalkojenne juuresta? Hiekan seasta voi löytyä mitä ihmeellisempiä aarteita.

Sopivia kuuntelukatkelmia merellisestä äänimaailmasta on mm. seuraavilla äänitteillä: Kuinka soikaan sininen. Taiteen monet kasvot esi- ja alkuopetuksessa –kansiosta. WSOY 2005; CD2 esim. Nro 12 ’Vesi piirtää hiekkaan’ ja nro 13 ’Levolliset mainingit’.

Jos musiikkiluokassa on Ocean drum– merirumpu, kokeilkaa ja kuunnelkaa, millaista meren kohinaa sillä voi tuottaa. Voitte myös kokeilla, millaiselta kuulostaa kehärumpu, jonka sisälle laitetaan viljaa, riisiä tai erilaisia kuulia.

b. Keskustelkaa, millainen meri on eri vuorokauden- tai vuodenaikana? Millaisia ovat valtameret? Minkä nimisiä meriä on olemassa? Tutkikaa karttakirjoja. Oletteko uineet meressä tai matkustaneet merellä? Millaisia merikasveja ja -eläimiä tiedätte olevan olemassa?

c. Kuunnelkaa Camille Saint-Saënsin Eläinten karnevaaleista osa ’Akvaario’.Millaisen näkymän merestä musiikki loihtii eteenne? Miettikää, millainen mielikuva vedenpinnanalaisesta maailmasta, teille syntyy kuulemanne musiikin perusteella.

Kuvitelkaa, mitä näette sukeltaessanne merenpinnan alle? Minkä väristä ympärillänne on?

Millaisia ääniä kuulette? Tällä sukellusmatkalla opettaja voi johdatella oppilaat myös mielikuvituksen ja fantasian merimaailmaan.

Keksikää pareittain, miten liikkuisivat kalat, merenneidot, meduusat, merihirviöt, meritähdet tai merileijonat. Rentoutukaa lopuksi kuuntelemalla meren ääniä.

 

Elokuvan katsomisen jälkeen

a. Mitä meren eläimiä elokuvassa on? Mm. valaita, erilaisia kaloja, mustekaloja, kilpikonnia.

Elääkö Suomen merissä samoja eläimiä kuin elokuvan merissä?

Maalatkaa iso merenpohjatausta peiteväreillä. Kukin oppilas saa piirtää ja maalata liiduilla omia kaloja, kasveja ja kilpikonnia, jotka leikataan irti ja kiinnitetään yhteiselle pohjalle.

Tai

Kukin saa kuvata oman merenalaisen maailmansa liitupastelliväreillä.

Esim. Googlen kuvahaun avulla voi etsiä kuvia koralleista, merikilpikonnista, merikasveista ym. Katsokaa myös elokuvan traileri muistin virkistykseksi.

b. 3D-tekniikka tuo tähän elokuvaan aidosti lisäarvoa. Usein elokuvissa parhaat 3D-hetket ajoittuvat vain pariin kohtaukseen, mutta tässä se vie katsojan lähemmäksi, sukeltaen korallien ja värikkäiden kalojen maailmaan.

Keskustelkaa yhdessä, mitä 3D:llä tarkoitetaan ja miten se vaikuttaa mielestänne elokuvan katsomiskokemukseen? Millaisissa tilanteissa kolmiulotteisuus näkyy tai tuntuu mielestänne erityisen hyvin? Muistelkaa yhdessä mieleenpainuvimpia kohtauksia elokuvista.

Mitä muita 3D-tekniikalla toteutettuja elokuvia olette nähneet?

Materiaaliin liittyvät elokuvat

Sammyn Suuri Seikkailu

(Sammy)

Ohjaaja: Ben Stassen

Maa: USA Vuosi: 2010

Kesto: 86min Ikäraja: 7

Levittäjä: SF Film Oy

Näyttelijät:
Petrus Kähkönen (Sammy),Tuomas Uusitalo (Ray), Saara Lehtonen (Shelly), Elina Knihtilä (Vera), Pirjo Lonka (Rita), Janina Andersson (Snow), Akira Takaki (Pikku-Sammy), Aarni Hyökki (Pikku-Ray),Maria Takaki (Pikku-Shelly), Veikko Honkanen (kertoja-Sammy), Pekka Autiovuori (Fluffy), Seppo Pääkkönen (Slim), Antti Pääkkönen (Lokki), Aarre Karén (kilpikonnavaari), Inkeri Wallenius (kilpikonnamuori)


Sammy on jo vanha merikilpikonnauros. Odotellessaan omien poikastensa kuoriutumista, hän kertoo oman elämäntarinansa.

Oppimateriaalit ja elokuvat Sopivan elokuvan valitseminen Elokuvateatterien ja levittäjien yhteystietoja Koulukinonäytännön järjestäminen elokuvateatterissa Ohjeita elokuvan katsomiseen koulussa