Suomen hauskin mies

Elokuva loppuu, näyttämöverho sulkeutuu

Kesä-elokuussa 1918 vankileirikatastrofi oli pahimmillaan. Ruokapula oli huutava, kulkutaudit riehuivat ja vankeja kuoli valtavia määriä. Tämän takia jo kesäkuussa vankeusrangaistuksia alettiin muuttaa ehdonalaisiksi tuomioiksi. Vankimäärä lähtikin nopeasti laskemaan, ja muutoksia laajennettiin koskemaan yhä pidempiä tuomioita. Elokuussa heitä oli 37 000 ja vuodenvaihteessa 6000.  Viimeiset 50 punavankia vapautuivat kuitenkin vasta vuonna 1927.

Valtionhoitaja P. E. Svinhufvud armahti 7.12.1918 tekemällään päätöksellä kaikki valkoisella puolella taistelleet heidän tekemistään rikoksista:

”Henkilöt, jotka maan laillista järjestystä vastaan nostetun kapinan kukistamisen tarkoituksessa tahi estääkseen kapinan levenemistä taikka palauttaakseen järjestystä ovat teoissaan menneet yli sen, mitä mainittujen tarkoitusten saavuttamiseksi olisi ollut tarpeen, jätättäkööt niistä syytteeseen panematta ja rankaisematta.”

(Korkeimman vallan haltijan päätös valtiorikoksiin syyllisten henkilöiden armahtamisesta 7.12.1918, Asetuskokoelma 165/1918).

Punavankien määrän laskiessa myös leirien määrä pieneni. Iso-Mjölö suljettiin 15.9.1918 ja vangit siirrettiin Suomenlinnaan, joka puolestaan suljettiin seuraavan vuoden maaliskuussa. Viimeisenä toimi Tammisaari, nyt pakkotyölaitoksena, jossa oli myös muita vankeja. Siellä oli 1920–1930-luvuilla runsaasti poliittisista syistä vangittuja vasemmistolaisia, jotka tekivät parhaansa voidakseen opiskella sosialismia vartijoilta salaa. Tästä syystä paikkaa kutsuttiin Tammisaaren yliopistoksi.

1. Pohdi mitä voi tapahtua elokuvan päättymisen jälkeen, mitä on seuraavaksi luvassa?

  • Mitä tapahtuu aivan heti?
  • Millainen lähitulevaisuus ja loppuelämä elokuvan hahmoilla on edessä? Millaiset jäljet sotakokemukset heihin jättävät?

2. Lopuksi pohdi elokuvaa oppimiskokemuksena Suomen sisällissodasta ja vankileireistä. Voit käyttää apuna ensimmäisessä tehtävässä tekemiäsi muistiinpanoja.

  • Muuttiko elokuva käsitystäsi sisällissodasta? Jos muutti, niin miten?
  • Mikä oli yllättävintä? Millaisia tunteita elokuva herätti?
Elokuvasta voi tilata koulukinonäytännön elokuvateatteriin.

Materiaaliin liittyvät elokuvat

Suomen hauskin mies

(Suomen hauskin mies)

Ohjaaja: Heikki Kujanpää

Maa: Suomi Vuosi: 2018

Kesto: 103min Ikäraja: 12

Levittäjä: Nordisk Film

Näyttelijät:
Martti Suosalo, Leena Pöysti, Jani Volanen, Paavo Kinnunen, Panu Vauhkonen, Jussi Lehtonen, Petri Kaukoranta ja Karri Miettinen


Suomen hauskin mies -elokuvassa kuolemaan tuomitut vangit valmistavat näytelmän vartijoidensa ja saksalaisjoukkojen komentajan viihdyttämiseksi, saadakseen uuden oikeudenkäynnin. Teatterilaisten joukkoa johtaa Suomen hauskimmaksi mieheksi mainittu Toivo Parikka. Pienet inhimilliset teot saavat suuren merkityksen ja mustan huumorin sävyttämän elokuvan komedia kumpuaa sieltä mistä suurin tuskakin: kuolemanpelosta ja epäoikeudenmukaisuudesta.

Oppimateriaalit ja elokuvat Sopivan elokuvan valitseminen Elokuvateatterien ja levittäjien yhteystietoja Koulukinonäytännön järjestäminen elokuvateatterissa Ohjeita elokuvan katsomiseen koulussa