The Social Network

Oscar-palkinnot: leikkaus, sovitettu käsikirjoitus, musiikki

The Social Network sai kolme Oscar-palkintoa vuonna 2011.

Paras leikkaus:

Leikkaajat Angus Wall and Kirk Baxter.

Elokuvan alussa on pitkiä kohtauksia, esimerkiksi ensimmäinen kohtaus, jossa Zuckerberg istuu tyttöystävänsä kanssa opiskelijabaarissa keskustelemassa. Leikkaustahti kuitenkin tiivistyy elokuvan edetessä. Koska oikeustaistelut ja neuvottelut ovat iso osa elokuvaa, jouheva ja saumaton editointi pitää katsojan mielenkiinnon yllä, eikä anna keskittymisen herpaantua tapahtumien ja neuvottelusalien välillä. Ajatus oikeusdraamasta ei lähtökohtaisesti ole välttämättä kiinnostava, mutta editoinnin ja taitavan käsikirjoituksen avulla siitä on saatu dynaaminen ja mukaansa tempaava.

Paras sovitettu käsikirjoitus:

Käsikirjoittaja Aaron Sorkin.

Elokuvan käsikirjoitus perustuu Ben Mezrichin kirjaan The Accidental Billionaires (2009). Kirja on kirjoitettu Facebookin toisen perustajan Eduardo Saverinin avustuksella. Tämä on omiaan tuomaan väritettyä kuvaa totuudesta. Elokuvassa tuodaan esille kaikkien osapuolien kantoja, vaikka elokuva ei saanut Zuckerbergin hyväksyntää ja tiettävästi hän ei ole nähnyt koko elokuvaa. Käsikirjoitusta on jouduttu täydentämään tietojen puuttuessa.

Ben Mezrich kuvaa kirjaansa omilla internet-sivuillaan seuraavasti: “the high-energy tale of how two socially awkward Ivy Leaguers, trying to increase their chances with the opposite sex, ended up creating Facebook” eli kirja on energinen tarina siitä, kuinka kaksi sosiaalisesti rajoittunutta Ivy League yliopiston opiskelijaa yrittää nostaa mahdollisuuksiaan vastakkaisen sukupuolen silmissä, päätyen perustamaan Facebookin. Kirjan tarina on kirjailijan oma näkemys asioista. Myös käsikirjoittajat ovat ottaneet taiteellisia vapauksia käsikirjoitusta tehdessään.

Käsikirjoitukseen on onnistuttu luomaan terävä ja sujuva dialogi, joka ylläpitää draamallista jänitettä koko elokuvan ajan. Se ei ole yksipuolinen tai osoittava kannanotto, vaan kaikille osapuolille on haluttua antaa mahdollisuus puheenvuoroon.

Pohdittavaksi:

  • Minkälaisen kuvan elokuva antaa tapahtumista? Onko totuuksia useampia ja miten niitä käsitellään elokuvassa?
     
  • Onko elokuva dokumentaarinen?
     
  • Kenen näkemys elokuva on?
     
  • Voiko elokuvan tuottamaan totuuteen luottaa?
     
  • Kuinka paljon käsikirjoittaja voi muutella alkuperäistä kirjaa? Pitääkö käsikirjoittajan olla uskollinen kirjalle vai kenties ottaa selville muut mahdolliset näkemykset?
     
  • Mihin elokuvan faktat perustuvat?
     
  • Onko oikein antaa oikeista ihmisistä yksipuolinen kuva? Minkälaisia vaikutuksia sillä voi olla henkilöihin, jotja olivat elokuvan tapahtumien aikaan noin 20-vuotiaita.

 

Kysymyksiä elokuvasta:

  • Mistä elokuva kertoo?
     
  • Miksi The social network ei voittanut parhaan elokuvan Oscaria?
     
  • Usein ajatellaan, että päähenkilön tulisi olla empaattinen, jotta voisimme itse tuntea empatiaa häntä kohtaan tai samastua häneen. Usein myös ajatellaan, että päähenkilön tulisi kokea jonkinlainen muutos elokuvan aikana. Tapahtuuko näin elokuvassa?
     
  • Minkälaisia päähenkilöt ovat? Provosoidaanko hahmoilla?
     
  • Miten elokuva vaikuttaa meidän mielikuviimme todellisista henkilöistä?
     
  • Kuinka paljon oikeita henkilöitä voi muutella elokuvaan sopivaksi?
     
  • Onko elokuva mielestäsi koskettava?
     
  • Miten The Social Network eroaa tyypillisestä Hollywood-elokuvasta?
     
  • Millä tavoin elokuvan hahmoja muokataan? (Esimerkiksi karikatyyrit.) Mikä tekee hahmosta kiinnostavan?
     
  • Minkälainen henkilö on oikea Zuckerberg? Etsi tietoa ja uutisklippejä internetistä ja pohdi, muuttivatko ne mielikuvaasi hänestä.

 

Paras elokuvamusiikki:

Säveltäjät Trent Reznorin ja Atticus Ross.

Musiikkia voi kuunnella: http://www.thesocialnetwork-movie.com/

Elokuvan musiikki saa paikoittain jopa kauhuelokuvamaisia piirteitä. Musiikillisesti muutamista elementeistä ja teemoista koostuva tunnusmusiikki on yksinkertaisuudessaan hieno äänikuva miljoonista biteistä ja painostavasta tunnelmasta. Musiikki on toistuvaa, teemoja kertaavaa ja ääni on elektroninen.

Elokuvan musiikki on hieno osoitus siitä, miten pienillä elementeillä voi kertoa paljon, eikä siihen tarvita taakse massiivista sinfoniaorkesteria. Musiikin elektroninen äänimaailma ja yksinäinen piano kuvastaa hyvin elokuvan teemoja ja myös kuvattua aikakautta.

  • Miten musiikki tukee elokuvan tarinaa?
     
  • Minkälaisen tunnelman musiikki luo?

Materiaaliin liittyvät elokuvat

The Social Network

(The Social Network)

Ohjaaja: David Fincher

Maa: USA Vuosi: 2010

Kesto: 120min Ikäraja: 13

Levittäjä: Walt Disney Studios Motion Pictures Finland

Näyttelijät:
Jesse Eisenberg, Justin Timberlake, Andrew Garfield


Eräänä syksyisenä iltana vuonna 2003 Harvardin opiskelija ja ohjelmoijanero Mark Zuckerberg istuu tietokoneensa ääreen ja ryhtyy työstämään uutta ideaa. Syntyy Facebook. Elokuva voitti kolme Oskaria!

Oppimateriaalit ja elokuvat Sopivan elokuvan valitseminen Elokuvateatterien ja levittäjien yhteystietoja Koulukinonäytännön järjestäminen elokuvateatterissa Ohjeita elokuvan katsomiseen koulussa