Tyttökuningas

Elämäkertaelokuva

Elämäkertaelokuva on kertomus jostakin nykyhetken tai menneisyyden todellisesta henkilöstä. Kyseessä voi olla jo valmiiksi tunnettu hahmo tai unohdettu henkilö; olennaista ovat hänen tekemänsä kiinnostavat ja merkitykselliset asiat. Erona dokumenttiin on se, että tarina dramatisoidaan ja luokitellaan fiktioksi.

Elämäkertaelokuvalle tyypillistä on, että kaikki huomio kiinnittyy päähenkilöön. Näkökulma vaihtelee henkilökohtaisten ja julkisten elämänalueiden välillä, mutta yleensä ihmisestä esitellään ennestään tuntemattomia puolia. Menneisyyden kuninkaalliset ovat olleet suosittu aihe brittiläisissä ja angloamerikkalaisissa historiallisissa elokuvissa. Historia tuodaan lähelle kuvaamalla hallitsijat inhimillisinä.

  • Miksi Tyttökuningas ei ole dokumentti Kristiinasta? Mitkä asiat erottavat sen dokumentista?
     
  • Montako sellaista kohtausta muistat, jossa Kristiina ei esiinny?
     
  • Missä kohtauksissa esiteltiin kuningattaren henkilökohtaisia, missä julkisia puolia? Miten eri puolia käsiteltiin? Oliko esim. kuvakoossa, musiikissa tai tunnelmassa vaihtelua?
     
  • Vaikuttaako elokuvan antama kuva Kristiinasta aidolta vai silotellulta?
     
  • Oliko hahmoihin helppo samastua? Kuka oli hahmoista mielenkiintoisin?
     
  • Oletko nähnyt Sofia Coppolan ohjaaman elokuvan Marie Antoinette (2006)? Elokuva kertoo Ranskan vuosien 1774–1792 kuningattaresta, joka aiheutti skandaaleja ja lopulta mestattiin vallankumouksen aikaan. Se piirtää kuvan teini-ikäisenä hoviin vihityn nuoren naisen kasvukivuista tiukkojen sääntöjen kuristuksessa. Lainaa elokuva kirjastosta tai etsi traileri YouTubesta. Vertaa Marie Antoinettea ja Tyttökuningasta.

Elämäkertaelokuvia on monenlaisia: perinteistä ajankulua noudattavia sankaritarinoita “suurista yksilöistä”, luonnetta piirtäviä muotokuvia sekä dramatisoituja elämäntapahtumien kuvauksia. Useimmiten elämää ei kuvata syntymästä kuolemaan, vaan keskitytään rajoja ylittäviin, henkilön vaikutusvallan kannalta olennaisiin hetkiin. 

  • Minkä tyyppinen elämäkertaelokuva Tyttökuningas mielestäsi oli?
     
  • Piirrä elokuvasta aikajana, johon merkitset mielestäsi tärkeimmät kohtaukset Kristiinan elämässä. Perustele.
     
  • Miksi arvelet tekijöiden valinneen juuri tämän ajanjakson ja tapahtumat elokuvaan?

Näyttelijän tutut kasvot ja mielikuvat todellisen henkilön ulkonäöstä voivat vaikuttaa katsomiskokemukseen. Sarah Gadon kertoo Tyttökuninkaan Ebba Sparren esittämisen olleen hänelle näyttelijänä ainutlaatuinen kokemus, sillä hovineidosta ei tiedetä paljoa. Näin hän ei ollut sidottu historialliseen hahmoon liitettyihin mielikuviin, vaan saattoi puhaltaa hahmoon erilaisia tasoja.

Nainen elämäkertaelokuvan kohteena on ollut suhteessa harvinainen. Historiallisissa naisten elämäkertafilmatisoinneissa keskitytään monesti rakkauselämän kiemuroihin, eikä naisen omaan historiaan, merkittäviin tekoihin tai ammatilliseen kunnianhimoon. Usein keskiössä ovat traumatisoituneet, uhrin asemassa olevat naiset. Yksi syistä on se, ettei naisilla ole ollut historiassa yhtäläisiä mahdollisuuksia toimia julkisissa tehtävissä.

  • Pääosanesittäjä Malin Buska ei ole välttämättä tuttu suomalaiskatsojalle. Onko hänen rooliinsa helppo uskoa, kun kasvoja ei yhdistä muihin elokuviin tai iltapäivälehden juorupalstalle?
  • Valitse jokin merkittävä historiallinen henkilö. Tee minikäsikirjoitus. Mihin tapahtumiin keskittyisit? Minkä tyylisen elokuvan tekisit?
     
  • Miksi naiset ovat jääneet historiankirjoituksessa vähemmälle huomiolle? Onko mielestäsi tärkeää nostaa naisten roolia historiassa enemmän esiin?
     
  • Kristiinasta kasvatettiin kuningasta. Onko naisen asema työelämässä, politiikassa tai johtotehtävissä nykyään erilainen kuin miesten?
     
  • Tutustukaa historian merkittäviin naisiin. Ketä ovat esimerkiksi keisarinna Theodora, suffragetit, Rosa Parks, Hatšepsut, kuningatar Viktoria, keisarinna Wu Zetian, Marie Curie, Coco Chanel, Eleanor Roosevelt, Maria Teresia, Katariina Suuri, Indira Gandhi, Kleopatra, Margaret Thatcher, Vigdís Finnbogadóttir, Marilyn Monroe ja Angela Merkel? Entä suomalaiset Tarja Halonen, Minna Canth, Helene Schjerfbeck, Tove Jansson, Hertta Kuusinen, Armi Ratia, Miina Sillanpää ja Helvi Sipilä? Lue lisää esim. täältä.
     
  • Muistatko historiasta muita vahvoja naishahmoja? Onko nykypäivänä politiikassa tai julkisuudessa naisia, joita voisi luonnehtia edelläkävijöiksi?
Elokuvasta voi tilata koulukinonäytännön elokuvateatteriin.

Materiaaliin liittyvät elokuvat

Tyttökuningas

(The Girl King)

Ohjaaja: Mika Kaurismäki

Maa: Suomi, Kanada, Saksa, Ruotsi Vuosi: 2015

Kesto: 106min Ikäraja: 12

Levittäjä: SF Film Finland Oy

Näyttelijät:
Malin Buska, Sarah Gadon, Michael Nyqvist, Lucas Bryant, Laura Birn, François Arnaud, Martina Gedeck, Peter Lohmeyer, Patrick Bauchau, Hippolyte Girardot, Timo Torikka, Samuli Edelmann


Historiallinen elokuva Ruotsin kuningatar Kristiinasta (1626-1689).

Oppimateriaalit ja elokuvat Sopivan elokuvan valitseminen Elokuvateatterien ja levittäjien yhteystietoja Koulukinonäytännön järjestäminen elokuvateatterissa Ohjeita elokuvan katsomiseen koulussa